Hyppää sisältöön
Media

Yli-insinööri X oli saanut 14.3.2001 kirjallisen varoituksen virkavelvollisuuksien vastaisesta menettelystä, johon hän oli syyllistynyt lähettämällä 10.3.2000 - 28.2.2001 välisenä aikana asiattomia ja laitoksen virkamiehiä loukkaavia sähköposti- ym. kirjoituksia.

Virkamieslautakunta on todennut, että X oli lähettänyt laitoksen ylijohtajalle, työnjohdolliselle esimiehelleen ja eräille muille laitoksen henkilöille asiattomia sähköpostiviestejä, joissa arvosteltiin sekä laitoksen johdon että virkamiesten toimintaa. Sananvapaudestaan huolimatta X:n oli täytynyt ymmärtää menettelynsä olevan hänen asemassaan olevalle virkamiehelle sopimatonta. Lautakunta on ottanut erityisesti huomioon, että X lähetti useissa tapauksissa yhdelle henkilölle tarkoitetun viestin muutamalle muullekin laitoksen virkamiehelle ja kolmessa tapauksessa koko keskushallinnon henkilökunnalle. Menettelyllään X rikkoi toistuvasti virkavelvollisuuttaan käyttäytyä asemansa edellyttämällä tavalla. Oikaisuvaatimus hylättiin.

KHO:2002:2307
X kuoli 20.7.2002. Tämän johdosta enemmän lausunnon antaminen hänen valituksestaan raukesi.

Valtion_virkamiesL_14_§_2_mom
Valtion_virkamiesL_24_§