Hyppää sisältöön
Media

Vanhempi konstaapeli X oli irtisanottu määräaikaisesta virkasuhteesta 25.5.1998. Hänen oli epäilty syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenteen vaarantamiseen 1.3.1998, mistä hänet tuomittiin 23.9.1998 45 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja 30 päiväsakkoon sekä ajokieltoon. Teko oli tapahtunut vapaa-aikana X:n vuosiloman aikana.

Irtisanominen ei edellytä, että sen perusteena olevien rikosten johdosta olisi tuomittu rangaistukseen ja tuomio olisi lainvoimainen. X:n irtisanomiselle ei siten ollut estettä. X oli kuljettanut autoa yleisessä liikenteessä nautittuaan alkoholia siten, että hänen verenalkoholipitoisuutensa ajon jälkeen oli ollut 1.60 promillea, ja hänen veressään oli lisäksi ollut suorituskykyyn vaikuttavia lääkeaineita. Syyllistyessään törkeään rattijuopumukseen ja liikenteen vaarantamiseen X oli käyttäytynyt tavalla, joka ei vastannut hänen tehtäviään ja asemaansa hätäkeskuksen päivystäjänä. Käyttäytyminen oli lisäksi ollut luonteeltaan sellaista, että poliisin arvo oli voinut kärsiä siitä. Näin ollen irtisanomiselle on katsottava olleen virkamieslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitettu erityisen painava syy.

Oikaisuvaatimus hylättiin.

KHO:2000:157:
X oli toiminut määräaikaisessa virkasuhteessa hätäkeskuksen päivystäjänä. Tähän nähden hän oli kuljettamalla autoa alkoholin vaikutuksen alaisena käyttäytynyt tavalla, joka ei vastannut hänen tehtäviään ja asemaansa. Näin ollen irtisanomiseen oli ollut erityisen painava syy. Virkamieslautakunnan päätöksen lopputulosta ei ollut syytä muuttaa, joten se jäi pysyväksi.


Valtion_virkamiesL_14_§_2_mom
Valtion_virkamiesL_25_§_2_mom
PoliisiA_13_§_2_mom