Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

A oli työskennellyt virastossa 20.8.2001 - 31.8.2006 työsopimussuhteissa ja 1.9.2006 - 31.12.2007 kolmessa peräkkäisessä määräaikaisessa virkasuhteessa. Viraston mukaan määräaikaisten virkasuhteiden perusteena on ollut työ luonteesta johtuva syy eli vakinaisten virkamiesten sijaistaminen projektin aikana.

Virkamieslautakunnan mukaan työsopimussuhteet eivät voineet olla virkamieslain nojalla määrättävän korvauksen perusteena. Virkamieslautakunta katsoi määräaikaisten virkasuhteista esitetyn selvityksen perusteella, että A:n työtehtäviä olivat olleet viraston pysyvät mikrotukitehtävät, eikä selvityksestä ilmennyt, että A:n tehtävät olisivat mitenkään liittyneet projektiin tai muiden henkilöiden sijaistamiseen. Ottaen huomioon, että A oli toiminut virastossa välittömästi määräaikaisiin virkasuhteisiin nimittämistään edeltävien lähes viiden vuoden ajan samanlaisissa tehtävissä, ei virastolla voitu katsoa olleen työn luonteesta johtuvaa syytä nimittää A määräaikaisiin virkasuhteisiin, vaan A:n hoitamissa tehtävissä oli ollut pysyvä sijaisuustarve.

Virkamieslautakunta määräsi viraston maksamaan A:lle kahdeksan (8) kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen (äänestys 6-2).

Valtion_virkamiesL_9_§_1_mom
Valtion_virkamiesL_56_§