Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä
Arkkitehti X oli irtisanottu 14.6.1999 virkamieslain 27 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla. Yksikössä, jossa X oli työskennellyt, rakennussuunnittelu oli rajoittunut pääasiassa hankesuunnitelmien tekemiseen. Lähes kaikki hankesuunnittelun jälkeinen rakennushankkeisiin liittyvä arkkitehti- yms. erikoissuunnittelu oli ostettu alan konsulteilta, joten X:n työnantajavirasto oli jo pitkään ollut rakennussuunnittelun osalta tilaajaorganisaatio. Vuoden 1999 alussa voimaan tulleen organisaatiouudistuksen johdosta virastossa tehtävä rakennussuunnittelu tuli keskittymään hankesuunnitteluun sekä erityisasiantuntemusta edellyttävien valvonta- ja turvajärjestelmien suunnitteluun, jotka edellyttivät yhteensä noin kahden henkilötyövuoden työpanosta. X:n työnantajavirasto oli ilmoittanut valtion muille kiinteistöyksiköille tilanteen ja pyytänyt selvittämään mahdollisuudet nyt töitä vaille jäävien palkkaamiseen avoimia virkoja täytettäessä. Lisäksi työnantaja oli kirjeellään 26.4.1999 pyytänyt oikeusministeriötä selvittämään mahdollisuudet X:n työllistämiseen.

X:n tehtävät olivat olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti vähentyneet osittain organisaatiomuutoksen ja osittain ostopalveluna hankittavan suunnittelutyön myötä. Työnantajavirasto ei ollut ennen irtisanomista tai irtisanomisaikana täyttänyt virkoja tai tehtäviä, joihin X olisi kohtuudella voitu sijoittaa hänen ammattitaitonsa ja kykynsä huomioon ottaen. Myöskään tehtäviä, joihin X olisi kohtuudella voitu kouluttaa, ei saadun selvityksen mukaan ollut. Irtisanomiseen oli siten ollut laissa tarkoitettu peruste.

Oikaisuvaatimus hylättiin. (Äänestys 3-3, joten päätökseksi tuli esitys, jonka kannalla puheenjohtaja oli.)

KHO:2001:2455
Ei muutosta.


Valtion_virkamiesL_27_§