Hyppää sisältöön
Media

Tullivalvoja X oli irtisanottu 30.7.1998, koska hän oli ollut luvatta ja syytä ilmoittamatta poissa virantoimituksesta 10.-12.6.1998 ja 18.6.1998. Hänelle oli annettu kirjallinen varoitus poissaolojen johdosta 11.6.1998, ja aiemmin 25.9.1997 hän oli saanut kirjallisen huomautuksen poissaoloista ajalla 5.-6.5 ja 4.-8.9.1997. Irtisanomispäätöksessä oli lisäperusteluna mainittu poissaolo 27.-28.7.1998, mutta tämän osalta X:lle ei ollut varattu tilaisuutta tulla kuulluksi.

X oli rikkonut virantoimitusvelvollisuuttaan olemalla toistuvasti luvattomasti poissa virantoimituksesta. Harkittaessa virkamieslain 25 §:n 2 momentin mukaisen irtisanomisen edellytyksen täyttymistä on tullut ottaa huomioon kirjallinen huomautus ja varoitus, joiden perusteella X:n oli täytynyt ymmärtää, ettei työnantaja hyväksynyt hänen menettelyään. Poissaolot olivat kuitenkin olleet lyhytaikaisia, eivätkä ne aiheuttaneet työantajalle merkittävää haittaa tai menetyksiä. Kokonaisuutena arvioiden X:n menettelyä ei siten voitu pitää niin vakavana virkavelvollisuuksien rikkomisena, että irtisanominen olisi ollut perusteltu.

Oikaisuvaatimus hyväksyttiin (äänestys 5-3).


KHO:
Saamiensa kirjallisen huomautuksen ja varoituksen perusteella X:n oli tullut ymmärtää, että työnantaja ei hyväksynyt hänen menettelyään. X oli toistuvilla luvattomilla poissaoloilla virantoimituksesta olennaisesti laiminlyönyt virkatehtäviään. Lisäksi hän oli rikkonut virantoimitusvelvollisuuttaan jättämällä noudattamatta määräyksen esittää lääkärin tai työterveyshoitajan todistus poissaoloistaan. Näin ollen X:n irtisanomiselle oli ollut erityisen painava syy. Virkamieslautakunnan päätös kumottiin ja X:n oikaisuvaatimus hylättiin. Irtisanomispäätös 30.7.1998 jäi siten pysyväksi.


Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_25_§_2_mom
Valtion_virkamiesL_66_§_2_mom