Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Yliopiston täydennyskoulutuskeskus on ajanjaksolla 20.9.1999 - 31.7.2006 nimittänyt A:n kahdeksaan peräkkäiseen määräaikaiseen virkasuhteeseen kurssisihteerin tehtäviin. Nimittämiskirjojen mukaan määräaikaisuuden perusteena on ollut työn luonne.

Täydennyskoulutuskeskuksen toiminnalle on tyypillistä koulutusprojektien ajoittainen vaihtuminen esimerkiksi muuttuviin koulutustarpeisiin tai rahoitukseen liittyvistä syistä. A:n hoitamien, tavanomaisina kurssisihteerin tehtävinä pidettävien työtehtävien liittyminen täydennyskoulutuksen eri projekteihin ei siten vielä osoita, että työ olisi ollut luonteeltaan määräaikaista. A on ennen äitiyslomalle jäämistään hoitanut kurssisihteerin tehtäviä yhtäjaksoisesti noin neljä vuotta. Hänet on vuoden 2003 lopussa päättyneen nimityksen jälkeenkin nimitetty kurssisihteerin tehtäviin yhtäjaksoisesti yhteensä yli kahdeksi ja puoleksi vuodeksi. Asiassa ei siten voida pitää uskottavana, että kyse olisi ollut ajoittaisesta määräaikaisesta lisätyövoiman tarpeesta.

Asiassa ei edellä sanottu huomioon ottaen ole ilmennyt, että täydennyskoulutuskeskuksella olisi ollut työn luonteeseen tai viraston toimintaan liittyvää perusteltua syytä nimittää A toistuvasti peräkkäin määräaikaiseen virkasuhteeseen. Kyse ei myöskään ole ollut sijaisuudesta, avoinna olevaan virkaan kuuluvien tehtävien hoidon väliaikaisesta järjestämisestä tai harjoittelusta. Nimittämiselle määräaikaisiin virkasuhteisiin ei siten ole ollut valtion virkamieslaissa säädettyä perustetta. Edellä lausutuilla perusteilla ja kun A:ta ei ole enää 31.7.2006 päättyneen virkasuhteen jälkeen nimitetty viraston virkamieheksi, A:lla on oikeus hakemaansa korvaukseen. Korvauksen määrää arvioitaessa on otettu huomioon palvelussuhteen kesto.

Virkamieslautakunta, vaatimukset enemmälti hyläten, määrää yliopiston maksamaan A:lle 10 kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen (5-2).

Valtion_virkamiesL_9_§
Valtion_virkamiesL_56_§