Hyppää sisältöön
Media

X oli nimitetty määräaikaisiin virkasuhteisiin ajoiksi 1.5. - 14.10.1995, 15.10. - 31.12.1995, 1.1. - 31.12.1996, 1.1. - 30.6.1997, 1.7. - 31.12.1997 ja 1.1. - 31.3.1998. Näissä virkasuhteissa hän oli toiminut korkeakoulun kirjastossa suunnittelijana, ja tätä ennen hän oli toiminut siellä työllisyysvaroin palkattuna osa-aikaisena osastosihteerinä 17.10.1994 - 16.4.1995. Hänen pääasiallisena tehtävänään oli cd-rom -vuosikertomusprojekteihin 1995, 1996 ja 1997 liittynyt markkinointi-, koordinointi-, asiakasyhteydenpito- ja myyntityö. Virkasuhde oli päättynyt 31.3.1998, kun viimeinen projektiin liittynyt markkinointityö oli saatettu loppuun. X on muun muassa väittänyt, ettei cd-rom -projektia ollut tarkoitettu määräaikaiseksi, vaan kyse oli jatkuvasta toiminnasta.

Saadun selvityksen mukaan X:n tehtävät olivat pääasiassa liittyneet cd-rom -projektin käynnistysvaiheeseen. Hänet oli palkattu nimenomaan markkinointi-, koordinointi-, asiakasyhteydenpito- ja myyntityöhön, mihin jo hänen koulutuksensa ja aikaisempi työkokemuksensa on viitannut. Projekti oli alun perin tarkoitettu yksivuotiseksi, eikä sen uusimisella vielä kahtena seuraavana vuotena ole ollut merkitystä käsiteltävänä olevan asian kannalta. X:n tehtävät olivat olleet sillä tavoin ajallisesti rajoitettuja, että hänen työnsä luonne oli edellyttänyt määräaikaista virkasuhdetta. Korkeakoululla oli siten ollut virkamieslain 9 §:n 1 momentin mukainen peruste X:n nimittämiseen määräaikaisiin virkasuhteisiin, ja näissä olosuhteissa hänet oli myös voitu nimittää toistuvasti peräkkäin määräajaksi. Kyse ei myöskään ollut, virkasuhdeketjun kestosta huolimatta, X:n irtisanomissuojan kiertämisestä. X:llä ei siten ollut oikeutta korvaukseen. X:n vaatimukset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylättiin lakiin perustumattomina ja korvausvaatimus hylättiin (äänestys 5-4).

KHO:2000:156:
Ottaen huomioon uuden tuotteen kehittämisen, tuottamisen ja markkinoinnin vaatimat huomattavat kustannukset, projektia ei korkeimman hallinto-oikeuden mukaan ollut alun perin tarkoitettu ainoastaan X:n ensimmäisen määräaikaisjakson 1.5. - 14.10.1995 kestäväksi tai muutoin kestoltaan ennakolta määrätyksi. Projektin uusiminen vielä vuosina 1996 ja 1997 oli tehnyt siitä tavanomaisen, pitempiaikaiseksi tarkoitetun kaupallisen tuotteen. Se, ettei tuote sittemmin osoittautunut kannattavaksi, ei ole vaikuttanut projektia keskeisesti vetäneen X:n työn luonteen arviointiin. X:n määräämiseen toistuvasti peräkkäisiin määräaikaisiin virkasuhteisiin ei ollut virkamieslain 9 §:n 1 momentin mukaisia perusteita, joten virkamieslautakunnan päätös kumottiin ja korkeakoulu velvoitettiin maksamaan X:lle korvauksena kuuden kuukauden palkkaa vastaava korvaus (äänestys 3-2).

Valtion_virkamiesL_9_§_1_mom
Valtion_virkamiesL_56_§