Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

A oli 1.11.1995 - 30.3.2006 hoitanut korkeakoulussa professorin virkaa useilla määräaikaisilla nimityksillä.

Kolmessa nimityksessä 1.11.1995 - 31.3.1997 oli ollut kyse avoinna olleeseen virkaan kuuluneiden tehtävien väliaikaisesta järjestämisestä. Virkasuhteiden määräaikaisuudelle oli siten ollut laissa tarkoitettu peruste. A oli 1.4.1997 - 31.3.2000 nimitetty virkaan määräajaksi kutsumenettelyä käyttäen. Kyseessä oli ollut taidealan professorin virka, jossa henkilön persoonalla ja taiteellisilla ansioilla oli erityinen merkitys. A:n nimittämiselle virkaan määräajaksi oli täten ollut viran luonteeseen liittyvä perusteltu syy. A:n professorin viran hoito oli jatkunut kolmella nimityksellä keskeytyksettä 1.4.2000 - 31.3.2006 eli kuuden vuoden ajan. Tehtävät olivat olleet pysyviä. Virkamieslautakunnan mukaan korkeakouluilla oli itsehallintoon perustuva itsenäinen asema suhteessa opetusministeriöön virkoja täytettäessä. Opetusministeriön virantäyttökielloilla ei siten ollut yksinään ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa, oliko määräaikaisuudelle ollut laissa tarkoitettu peruste. Opetusministeriön toimesta tehty henkilöstörakennetta koskenut selvitys oli valmistunut jo vuonna 2000. A:n hoitaman viran ala oli sittemmin muutettu, ja virkarakennemuutokset toteutettu. Selvitykseen perustuneiden muutosten toteuttaminen oli kuitenkin kestänyt useita vuosia. Olosuhteet kokonaisuudessaan huomioon ottaen virkamieslautakunta katsoi, että korkeakoululla ei ollut mainittuna kuuden vuoden aikana ollut laissa tarkoitettua perustetta nimittää A virkaan määräajaksi.

Virkamieslautakunta määräsi korkeakoulun maksamaan A:lle 10 kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen (äänestys, jossa viisi jäsentä kannatti 10 kuukautta, kaksi jäsentä 12 kuukautta, yksi jäsen kahdeksaa kuukautta ja yksi jäsen kuutta kuukautta). Korvausvaatimus hylättiin enemmälti.

KHO:2009:1065
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_9_§
Valtion_virkamiesL_56_§
Laki_korkeakoulun_professorin_ja_apulaisprofessorin_viran_täyttämisestä_10_§