Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä
X oli nimitetty työvoima- ja elinkeinokeskuksessa toimistosihteeriksi määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.10.1997 - 31.3.1998 työllisyysvaroilla ja sen jälkeen viiteen määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.4. - 31.12.1998, 1.1. - 31.12.1999, 1.1. - 31.12.2000, 1.1. - 31.12.2001 ja 1.1. - 30.4.2002. Määräaikaisuuden perusteena 1.1. - 30.4.2002 oli ollut sijaisuus. X:n tehtäviin olivat kuuluneet kirjaamon avustaminen, LEADER-hankkeiden tallennus sekä erilaisten tukihakemusten käsittely. Maa- ja metsätalousministeriö oli 23.11.1998 velvoittanut maaseutuosaston laatimaan suunnitelman, jonka mukaan merkittävä osa X:n tehtävistä oli siirretty Hämeenlinnasta pääasiassa Lahden toimipisteeseen. Poikkeuksellisista säädöksistä johtunut investointihakemusten ruuhka oli saatu purettua ja maaseudun kehittämishankkeisiin liittyvät tehtävät oli siirretty pääasiassa Lahden toimipisteeseen.

Ottaen huomioon TE-keskuksen tarkoitus, valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, keskittää toimintansa Lahden toimipisteeseen sekä tilapäisiksi tiedetty tukihakemusten suuri määrä, TE-keskuksella oli ollut valtion virkamieslain 9 §:n 1 momentissa tarkoitettu työn luonteeseen liittyvä syy nimittää X määräaikaisiin virkasuhteisiin 1.4.1998 - 31.12.2001.

X:n korvausvaatimus hylättiin (äänestys 4-4, joten puheenjohtajan kanta oli ratkaiseva).


KHO:2003:3235
TE-keskuksessa oli ollut vuosina 1997 - 1999 poikkeuksellisen suuri määrä tukihakemuksia, joiden käsittelyyn liittyviä töitä X oli tehnyt. Hakemusten määrä oli laskenut vuodesta 2000 alkaen. TE-keskuksella oli ollut myös velvollisuus siirtää Lahden toimipisteeseen tehtäviä Hämeenlinnasta, jossa X oli työskennellyt. Toisaalta TE-keskuksessa ja Hämeenlinnan toimipisteessäkin olivat X:n virkasuhteen päättymisen jälkeenkin jatkuneet sentyyppiset, joita X oli hoitanut. TE-keskus oli myös ottanut uutta henkilöstöä ja erityisesti se oli täyttänyt syksyllä 2001 Hämeenlinnassa toimistosihteerin viran, jota myös X oli hakenut. Vaikka TE-keskuksella olisikin ollut alkuvaiheessa perusteet nimittää X määräaikaiseen virkasuhteeseen, eivät TE-keskuksen tässä asiassa esittämät perustelut toiminnalleen muodostaneet virkamieslain 9 §:n 1 momentissa ja 56 §:n 1 momentissa tarkoitettua perustetta tai syytä toistuviin, kokonaisuutena yli neljä vuotta jatkuneisiin nimityksiin määräaikaiseen virkasuhteeseen. X:llä on siten ollut oikeus korvaukseen, jonka suuruutta arvioitaessa on tullut ottaa huomioon muun muassa hänen ikänsä ja palvelussuhteensa kesto sekä hänen mahdollisuutensa saada myöhemmin ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä (HE 291/1993 vp). Korkein hallinto-oikeus kumosi virkamieslautakunnan päätöksen ja velvoitti TE-keskuksen suorittamaan X:lle kahdeksan kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen.

Valtion_virkamiesL_9_§_1_mom
Valtion_virkamiesL_56_§