Hyppää sisältöön
Media

X oli irtisanottu lehtorin virasta 13.10.1998 virkamieslain 25 §:n nojalla opetukseen liittyvien voittamattomien ongelmien, X:n yhteistyöhaluttomuuden sekä koulutuksesta ja uudelleen sijoittamisesta kieltäytymisen perusteella. Lisäksi hänen tehtävänsä ja työnantajan mahdollisuudet tarjota hänelle työtä olivat olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti vähentyneet (virkamieslain 27 §:n 1 momentin 1 kohta). Väheneminen oli johtunut X:n henkilöön liittyvistä syistä. Oikaisuvaatimuksessaan X on muun muassa katsonut, ettei häntä kuultu asianmukaisesti irtisanomisesta. Kuulemiskirjeen mukaan irtisanomista tultiin esittämään virkamieslain 27 §:n 1 momentin 2 kohdan perusteella, mutta siinä oli tuotu myös esiin lain 25 §:n 2 momentin mukaiset perusteet.

X:n opetukseen liittyviin ongelmiin oli oppilaitoksen taholta kiinnitetty huomiota jo vuoden 1997 alusta lähtien. Oppilaitoksella oli ollut X:n henkilöön liittyvistä syistä johtuvia vaikeuksia sijoittaa oppilaita hänen opetukseensa, ja vuosina 1997-1998 vajausta opetusvelvollisuudessa oli ollut 474 tuntia. Opetukseen liittyvät ongelmat ja niihin liittyvät vaikeudet osoittaa oppilaita X:lle ovat muodostaneet laissa edellytetyn erityisen painavan syyn irtisanoa hänet. Koska irtisanominen on perustunut virkamieslain 25 §:ään, oppilaitos ei ole ollut velvollinen uudelleensijoittamaan tai kouluttamaan X:ää. Virkamieslain 66 §:n 2 momentti huomioon ottaen X:n kuuleminen oli suoritettu lainmukaisesti, koska kuulemiskirjeessä oli laajasti tuotu esiin myös virkamieslain 25 §:n 2 momenttiin liittyviä syitä.

Oikaisuvaatimus hylättiin (äänestys 7-2).


KHO:2000:2603 
Ei muutosta.


Valtion_virkamiesL_25_§_2_mom