Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

A oli 1.1.1995 - 31.7.2006 nimitetty määräaikaisiin virkasuhteisiin ja virkoihin päätoimiseksi tuntiopettajaksi ja lehtoriksi. A:n tehtävät olivat pysyneet koko ajan kutakuinkin samoina. Tiedekunta oli jo vuonna 1995 esittänyt tiedekunnan hallintovirastolle muun muassa A:n hoitamien tehtävien vakinaistamista. Asiassa voitiin siten pitää selvitettynä, että A:n hoitamat tehtävät olivat olleet myös pysyviä.

Asiayhteydestä oli pääteltävissä, että nimitykset 1 ja 2 olivat liittyneet päätoimisen tuntiopettajan määräaikaisen viran perustamiseen 1.8.1995 lukien ja nimitys 6 kyseisen viran täyttämiseen 1.8.2002 alkaneelle kolmivuotiskaudelle. Päätoimisen tuntiopettajan virka, joista oli ollut kysymys nimityksissä 3 - 5 ja 7, ei kuulunut niihin yliopistoasetuksessa mainittuihin virkoihin, joiden täyttäminen oli mahdollista ainoastaan määräajaksi. Tähän nähden ja ottaen lisäksi huomioon A:n hoitamien tehtävien pysyvyys, ei päätoimisen tuntiopettajan viran täyttämistä määräajaksi voitu pitää perusteltuna yksistään siitä syystä, että virkoja perustettaessa oli katsottu tarpeelliseksi harkita määräajoin oppiaineen kehittämistä ja painotusta. A:n nimittämiselle kyseisiin määräaikaisiin tuntiopettajan virkoihin ei ollut siten ollut valtion virkamieslaissa tarkoitettua viran luonteeseen liittyvää perusteltua syytä. Näin ollen myöskään nimityksiä 1, 2 ja 6 päätoimisen tuntiopettajan määräaikaiseen virkasuhteeseen ei voitu pitää lain mukaisina huolimatta siitä, että määräaikaisuudelle niiden osalta oli näennäisesti ollut perusteltu syy. Nimityksen 8 osalta kysymys oli ollut vasta perustetun lehtorin viran hoitamisesta viran täyttöprosessin aikana. Nimitys 9 oli ollut lehtorin virkaan valitun henkilön sijaisuus. Kyseisille määräaikaisille nimityksille oli siten ollut laillinen peruste. Edellä lausutuilla perusteilla ja kun A:ta ei ollut enää 31.7.2006 päättyneen virkasuhteen jälkeen nimitetty viraston virkamieheksi, A:lla oli oikeus hakemaansa korvaukseen muiden kuin nimitysten 8 ja 9 osalta.

Virkamieslautakunta, vaatimuksen enemmälti hyläten, määräsi yliopiston maksamaan A:lle 12 kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen (äänestys, jossa kuusi jäsentä kannatti 12 kuukautta ja kolme jäsentä 16 kuukautta).

KHO:2009:1066
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_9_§
Valtion_virkamiesL_56_§
YliopistoA_9_§