Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä
Viraston päätös 5.10.2006, jolla A:lle on annettu kirjallinen varoitus tehtävien asianmukaisen suorittamisen laiminlyönnistä sekä työjohtomääräyksen noudattamatta jättämisestä.

Viraston kirjallista varoitusta koskevan päätöksen mukaan A:n esimies B on 2.2.2006 antanut A:n tehtäväksi moottorivenerekisterin osalta rekisteröintitoimet ja laskutuksen. A on häntä ennen varoituksen antamista kuultaessa vedonnut siihen, ettei ole allekirjoittanut kehityskeskusteluasiakirjaa, jossa olisi sovittu venerekisteritehtävistä, mutta todennut kuitenkin tehneensä ko. virkatehtäviä tallennuksia ja laskutusta lukuun ottamatta.

A on kiistänyt saaneensa kehityskeskustelussa 2.2.2006 tai keskustelussa 11.5.2006 esimieheltään B:ltä tehtäväkseen suorittaa moottorivenerekisterin tallennustehtäviä. Kun asiakirjoissa ei ole kyseisistä keskusteluista muuta selvitystä kuin osapuolten eriävät näkemykset, jää asia tältä osin epäselväksi. A:n on kuitenkin saatuaan tiedokseen palavereista laaditut muistiot ja B:n palaverien jälkeen lähettämät sähköpostiviestit täytynyt ymmärtää esimiehensä edellyttävän myös A:n suorittavan kyseisiä tallennustehtäviä. Kun A:lta on kuitenkin nimenomaisesti edellytetty myös tallennusten tekemistä, ei A:n laiminlyöntiä arvioitaessa ole ratkaisevaa hänen suorittamiensa muiden tehtävien määrä. Virkamieslautakunta katsoo, että A on ollessaan suorittamatta moottorivenerekisterin tallennustehtäviä jättänyt noudattamatta nimenomaisesti saamaansa työnjohtomääräystä ja siten laiminlyönyt virkavelvollisuuksiaan. Tämän johdosta hänelle on voitu antaa kirjallinen varoitus.

Oikaisuvaatimus hylättiin.

KHO:2007:3221
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_11_§
Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_24_§