Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä
Tullipäällysmies X oli 15.11.2000 irtisanottu virkamieslain 25 §:n 2 momentin nojalla ja samalla pidätetty virantoimituksesta lain 40 §:n 2 momentin 4 kohdan nojalla. X oli tuomittu 26.10.2000 varkaudesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta 100 päiväsakkoon. Irtisanomispäätöksessä X:n oli katsottu jättäneen tahallaan noudattamatta tullin haltuun luovutetun omaisuuden käsittelystä annettuja ohjeita ja määräyksiä sekä käyttäytyneen virka-asemansa huomioon ottaen siten sopimattomalla tavalla, ettei hän enää nauttinut tullipiirin luottamusta. Oikaisuvaatimuksessaan X on muun muassa katsonut, ettei häntä kohdeltu tasapuolisesti, koska irtisanominen ei ollut kohdistunut kaikkiin muihin rikoksesta tuomittuihin virkamiehiin, joiden teot eivät olleet olennaisesti poikenneet hänen teostaan. Tähän antamassaan vastineessa tullipiiri on todennut, että X:lle oli tuomittu ankara rangaistus, koska anastetun omaisuuden määrät ja arvo olivat olleet huomattavat. Anastukset olivat lisäksi tapahtuneet toistuvasti, ja X:n ja muiden irtisanottujen virkamiesten kohdalla ne olivat jatkuneet kaikista pisimpään. Myös X:n asemaan vuoroesimiehenä on viitattu ja tuotu esiin se, että hän oli ollut käyttäytymisellään esimerkkinä nuorille työntekijöille. Muiden varkaudesta sakkoon tuomittujen ja takaisin töihin otettujen anastamat määrät olivat olleet suhteellisen pieniä, kun puolestaan X:n sekä muiden irtisanottujen virkamiesten syyllisyys ja teon vahingollisuus olivat olleet selvästi vakavampia.

Irtisanomisperusteen olemassaoloa arvioitaessa on tullut ottaa huomioon virkamiesten toisistaan poikkeaviin tehtäviin kohdistuvat erilaiset vaatimukset ja tehtävistä johtuvat erityiset edellytykset. Muun muassa tullimiehillä on oikeus puuttua kansalaisten oikeuksiin. Virkamieslautakunta on katsonut, että menetellessään käräjäoikeuden tuomiossa kuvatulla tavalla X oli laiminlyönyt suorittaa tehtävänsä asianmukaisesti ja käyttäytynyt sopimattomalla tavalla asemaansa nähden. Arvioitaessa erityisen painavan syyn olemassa oloa on kiinnitetty erityisesti huomiota X:n rikokseen liittyvään taloudellisen hyödyn tavoitteluun, suunnitelmallisuuteen ja toistuvuuteen. Lisäksi on tullut ottaa huomioon teosta viranomaisen toiminnalle aiheutunut aineellinen ja aineeton vahinko. Tasapuolisen kohtelun osalta virkamieslautakunta on todennut, ottaen huomioon tullipiirin päätöksen perustelut sekä käräjäoikeuden tuomiossa rangaistuksen määrittämisen ja mittaamisen perusteena mainitut seikat, ettei asiassa menetelty Suomen perustuslain 6 §:ssä ja virkamieslain 11 §:ssä turvatun yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisesti. X oli menettelyllään olennaisesti laiminlyönyt virkavelvollisuuksiaan esimiesasemassa olevana tullivirkamiehenä ja siten menettänyt luottamuksen, jota tullipiiri oli häneltä voinut kohtuudella edellyttää. Hänen irtisanomiselleen oli ollut erityisen painava syy. Teko oli myös osoittanut hänet siinä määrin soveltumattomaksi tehtäväänsä, ettei virantoimitusta voitu jatkaa, joten hänet oli voitu pidättää virantoimituksesta.

Oikaisuvaatimus hylättiin.

KHO:2001:2798
X on todennut, ettei virkamieslautakunnan päätöksessä millään tavoin huomioitu viraltapanomenettelyn kohtuullisuutta tai oikeudenmukaisuutta hänen jo kärsimiensä seuraamusten ja rangaistusten valossa. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan virkamieslaissa (750/1994) ei ole säännöksiä kurinpitomenettelystä. X:n virkasuhteen irtisanomismenettely ei ollut kurinpitomenettelyä eikä irtisanominen ollut lisärangaistus.

Virkamieslautakunnan päätöksen lopputulosta ei ollut syytä muuttaa, joten se jäi pysyväksi.


Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_25_§_2_mom
Valtion_virkamiesL_40_§_2_mom_4_kohta