Hyppää sisältöön
Media

Tekninen avustaja X:lle oli annettu kirjallinen varoitus 25.1.1996, koska hän oli jatkuvasti jättänyt noudattamatta työaikoja. Selvityksen mukaan työnantaja oli ilmoittanut X:lle, että hänen työaikaansa tultaisiin muuttamaan joulukuun 1995 kuluessa virastotyöajasta työaikalain piiriin. Tiepiiri oli täsmentänyt sanotun muutoksen tulevan sovellettavaksi 11.12.1995 lukien. X oli 18.12.1995 anonut muutosta muuttuneeseen työaikaansa, mutta tielaitos ei ollut siihen suostunut. Tielaitos oli ilmoittanut katsovansa poikkeamat ilmoitetun työajan noudattamisessa luvattomaksi poissaoloksi. X myönsi, ettei hän ollut heti säännöllisesti noudattanut muuttunutta työaikaansa.

Tielaitos oli toimivaltansa rajoissa antanut X:lle määräyksen uudesta työajasta. Määräys ei ollut tullut X:lle yllättäen. Hänellä oli ollut riittävästi aikaa sopeutua uuden työajan noudattamiseen ja hänen katsottiin siten tietoisesti laiminlyöneen hänelle määrättyä työaikaa. Tielaitoksella oli perusteet varoituksen antamiseen. Oikaisuvaatimus hylättiin.

KHO: ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_(750/94)_14_ §_1_mom
Valtion_virkamiesL_(750/94)_24_ §
Valtion_virkamiesL_(750/94)_53_ §
Valtion_virkamiesL_(750/94)_54_ §