Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Vanhempi konstaapeli X pidätettiin virantoimituksesta hätäkeskuksen 2.6.2004 tekemällä päätöksellä rikosasiassa suoritettavan esitutkinnan ajaksi. Virantoimituksesta pidättämistä jatkettiin edelleen 11.3.2005. X:n virkasuhde irtisanottiin 29.4.2005 tehdyllä päätöksellä. Samalla X pidätettiin irtisanomisajan virantoimituksesta. Käräjäoikeus oli 21.2.2005 antamallaan päätöksellä tuominnut X:n sakkorangaistukseen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Syyte rattijuopumuksesta hylättiin. Teko oli tapahtunut X:n vapaa-ajalla hänen paetessaan poliisin ns. puhallutusratsiaa. X oli menettelynsä oikeuttamisperusteena esittänyt lähteneensä seuraamaan toista ratsiapaikalta paennutta autoa. Työnantaja katsoi irtisanomispäätöksessä X:n menettäneen sen luottamuksen, jota hätäkeskuspäivystäjänä työskentelevältä poliisimieheltä voidaan edellyttää. X:n mukaan hänen syykseen luettu, vapaa-ajalla tapahtunut liikennerikos ei millään tavalla liittynyt virantoimitukseen hätäkeskuksessa. Lisäksi X vetosi pitkään nuhteettomaan virkauraansa sekä katsoi irtisanomispäätöksen loukanneen virkamiesten yhdenvertaisen kohtelun vaatimusta. Hovioikeus oli 3.10.2005 antamallaan päätöksellä pysyttänyt käräjäoikeuden tuomion, todeten mm. että X:n väite teon tapahtumisesta virkatoimen yhteydessä on poissuljettu.

Virkamieslautakunta totesi päätöksensä perusteluissa, että poliisin on myös vapaa-ajallaan käyttäydyttävä asemansa edellyttämällä tavalla. Työskenteleminen hätäkeskuksessa ei vähennä poliisimiehen käyttäytymiselle asettavia erityisiä vaatimuksia. X:n teon vakavuus, hänen virkatehtävänsä ja muut olosuhteet huomioon ottaen hätäkeskuksella oli ollut erityisen painava syy virkasuhteen irtisanomiseen. Teko oli myös osoittanut X:n siinä määrin soveltumattomaksi tehtäväänsä, että hänet oli voitu välittömästi irtisanomisen jälkeen pidättää virantoimituksesta.

Virkamieslautakunta hylkää oikaisuvaatimuksen (ään. 6-2).

Korkeimmalle hallinto-oikeudelle jättämässään valituksessa X pääosin toisti asiassa aiemmin esittämänsä selvityksen ja perustelut. KHO katsoi, virkamieslautakunnan päätöksestä ilmeneviin perusteluihin ja lainkohtiin viitaten, ettei virkamieslautakunnan päätöksen muuttamiseen ollut aihetta.

KHO:2007:1885
Ei muutosta.

Valtion virkamieslaki 14 § 2 mom.
Valtion virkamieslaki 40 § 2 mom. 1 ja 4 kohdat
Poliisiasetus 1 § 2 mom.
Poliisiasetus 13 § 2 mom.
Hätäkeskuslaki 4 § 1 mom.