Ministeri Tölli asetti kaksi työryhmää valmistelemaan kuntalain kokonaisuudistusta
Hallinto- ja kuntaministeri Tapani Tölli asetti 4. maaliskuuta 2011 kunnallishallinnon rakenne ja kunnan talous -työryhmät selvittämään ja arvioimaan kuntalain kokonaisuudistuksen pohjaksi kunnallishallinnon ja kuntapalvelujen vaihtoehtoisia rakennemalleja sekä valmistelemaan tarvittavat kiireelliset muutokset kunnan talouden ohjausta ja tasapainotusta koskeviin kuntalain säännöksiin. Työryhmien toimikausi on vuoden 2011 loppuun saakka.
- Kuntalain kokonaisuudistus on yhteiskunnallisesti merkittävä asia, joka pitää saada rullaamaan eteenpäin nopealla aikataululla. Nyt asettamani kahden työryhmän on tarkoitus tehdä pohjatyötä eduskuntavaalien jälkeen asetettavalle parlamentaarisellekomitealle. Kokonaisuudistuksen tärkein kysymys on se, millaisiin kunta- ja palvelurakenteisiin kuntalakia luodaan ja miten kuntalailla ohjataan kunnan toimintaa ja talouden hoitoa toimintaympäristön muuttuessa. Kunnan talouden ohjausta ja tasapainotusta koskevat säännökset tulee olla voimassa vuoden 2013 alusta alkavalla valtuustokaudella. Kuntalaki on ja tulee jatkossakin olla kunnan hallintoa ja talouden järjestämistä koskeva yleislaki, joten siinä ei säädetä kuntien pakkoliitoksista eikä kuntien lukumäärästä, sanoi Tölli asettaessaan työryhmiä.
Kunnallishallinnon rakenne -työryhmän tehtävänä on selvittää ja arvioida vaihtoehtoisia kunnallishallinnon rakennemalleja erityisesti kunnallisen itsehallinnon, demokraattisen päätöksenteon ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien sekä palvelujen saatavuuden ja perusoikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Työryhmän puheenjohtajana toimii valtiovarainministeriön kuntaosaston osastopäällikkö Päivi Laajala. Työryhmässä ovat edustettuina valtiovarainministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, ympäristöministeriö sekä Suomen Kuntaliitto.
Kunnan talous -työryhmän tehtävänä on valmistella tarvittavat kiireelliset muutokset kunnan talouden ohjausta ja tasapainotusta koskeviin kuntalain säännöksiin. Lisäksi työryhmän tehtävänä on valmistella kuntalain kokonaisuudistukseen liittyen kunnan talouden ohjaamista, yhteistoiminnan taloutta ja konsernin ohjausta sekä hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat ehdotukset. Työryhmän puheenjohtajana toimii valtiovarainministeriön kuntaosaston finanssineuvos Rainer Alanen. Työryhmässä ovat edustettuina valtiovarainministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö sekä Suomen Kuntaliitto.
Työryhmien työn pohjana on kuntalain kokonaisuudistusta kartoittaneen virkamiestyöryhmän helmikuun alussa valmistunut raportti. Työryhmän on otettava huomioon mahdolliset hallitusohjelmassa tulevat linjaukset sekä yhteen sovittaa työskentelynsä eri sektoreilla käynnissä olevien lainsäädäntöhankkeiden kuten sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön valmistelun kanssa.
Lisätietoja:
valtiosihteeri Juha Luukko 0400 567 829
erityisavustaja Timo Portaankorva 040 590 7956
ylijohtaja Päivi Laajala 040 482 7046
finanssineuvos Rainer Alanen 040 587 9122
hallitusneuvos Auli Valli-Lintu 050 430 8113