Itä-Suomen hallinto-oikeus 13.11.2014 14/5251/4

Määräaikainen virkasuhde            
Hallintoriita
Kelpoisuusvaatimukset
Korvausvaatimus
Oikeudenkäyntikulut                 
Sijaisuus           

A oli ollut yhtäjaksoisesti määräaikaisissa virkasuhteissa sairaalaan aikana 30.5.2002–19.1.2014. Määräaikaisia virkasuhteita oli yhteensä 37. Määräaikaisten virkasuhteiden perusteina oli ollut viransijaisuus sekä vuosiloma, sairausloman, isyysvapaan, hoitovapaan, kuntoutustuen ja Avekki-kouluttajan sijaisuudet ja muu tilapäinen lisätyön tarve sekä avoimen viran väliaikainen hoitaminen ja muun hoitopotilaan lisävalvonta. Hakijan virkanimike oli ollut koko ajan mielisairaanhoitaja.

Virasto oli vedonnut määräaikaisuuksien perusteena siihen, että hakijalta oli ennen lähihoitajaksi valmistumistaan 15.1.2010 puuttunut kelpoisuus mielisairaanhoitajan tehtävään. Hallinto-oikeus totesi, että viran vaatiman kelpoisuuden puuttuminen voi olla lainmukainen peruste määräaikaiseen virkasuhteeseen nimittämiselle. Mielisairaanhoitajan tehtävässä voi toimia terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 2 §:n 2 momentin mukaan muukin kuin kyseisen nimikkeen omaava henkilö, jolla on riittävä koulutus, kokemus ja ammattitaito. Hallinto-oikeuden mukaan henkilön koulutuksen, kokemuksen ja ammattitaidon riittävyys jäävät työnantajan arvioinnin varaan. Laki tai asetus eivät varsinaisesti olleet estäneet A:n nimittämistä vakinaiseen mielisairaanhoitajan virkaan. A:n muodollisen kelpoisuuden puuttumista koskevan väitteen ja sairaalan tosiasiallisen toiminnan välillä olikin ristiriita, koska viran muodolliset kelpoisuusvaatimukset olivat jääneet vaille merkitystä työn käytännön järjestämisessä. Hallinto-oikeus päätyi siihen johtopäätökseen, että sairaalalla ei ollut oikeutta nimittää A:ta määräaikaisiin virkasuhteisiin sillä perusteella, että A:lta puuttui virkaan vaadittava kelpoisuus.

Hallinto-oikeus totesi, että työnantajalla on oikeus palkata henkilö määräaikaiseen virkasuhteeseen, jos työtehtävien väliaikainen järjestäminen, esimerkiksi vakinaisen viranhaltijan sijaistaminen, sitä edellyttää. Määräaikaisen virkasuhteen käyttäminen on kuitenkin vasta toissijainen vaihtoehto ja työnantajalla on pysyvän sijaisuustarpeen ilmetessä velvollisuus perustaa riittävästi virkoja työvoiman tarpeen täyttämiseksi. Hallinto-oikeuden mukaan yksittäin tarkastellen muutamille määräaikaisille virkasuhteille olisi voinut olla valtion virkamieslain mukaiset perusteet. A:n lukuisat määräaikaiset virkasuhteet osoittivat kuitenkin, että työvoiman tarve sairaalassa oli ollut pysyvää ja jatkuvaa. Hallinto-oikeuden arvion mukaan sairaalassa ei ollut perustettu tarpeeksi virkoja sairaalassa olevan työvoiman tarpeen täyttämiseksi, vaan pysyväisluonteisia työtehtäviä oli teetetty toistuvasti ja peräkkäin määräaikaisilla virkasuhteilla ilman, että niille oli ollut valtion virka-mieslain 9 §:n mukaista perustetta.

Hallinto-oikeus hyväksyi hakemuksen perusteeltaan. 

Sairaalalla ei ollut oikeutta pitää A:ta määräaikaisissa virkasuhteissa aikana 30.5.2002–19.1.2014 ja hallinto-oikeus hakemuksen enemmälti hyläten velvoitti sairaalan suorittamaan A:lle kuudentoista kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen. 

KHO 1.7.2016 T 2926: Korkein hallinto-oikeus muutti hallinto-oikeuden päätöstä siten, että A:lle suoritettaan palkkaa vastaavan korvauksen määrä alennettiin vastaamaan hänen kymmenen kuukauden palkkaansa. Lisäksi sairaala velvoitettiin korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 825 eurolla viivästyskorkoineen.

Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä
Suomen perustuslaki 125 §
Valtion virkamieslaki 9 §
Valtion virkamieslaki 56 § 1 momentti