Valtionhallinnon työntekijöistä suuri osa työskentelee turvallisuussektorilla
Valtiolla työskenteli vuonna 2022 noin 80 000 henkilöä. Noin 40 prosenttia työskentelee turvallisuussektorilla eli Puolustusvoimissa, rajavalvontatehtävissä tai poliiseina. Asiantuntijatehtävissä tai toimeenpanevissa töissä työskentelee hieman yli 80 prosenttia valtion henkilöstöstä.
Turvallisuussektorin jälkeen suurimmat tehtäväalueet ovat elinkeinotoiminnan palvelut, kuten ELY-keskukset ja Maanmittauslaitos, sekä valtiovarainhoito ja vakuutus- ja rahoituspalvelut, kuten Verohallinto ja Tulli. Näillä tehtäväalueilla työskentelee yhteensä noin 22 prosenttia valtion henkilöstöstä. Ministeriötasolla, sisältäen eduskunnan, työskentelee noin seitsemän prosenttia valtion henkilöstöstä.
Julkisella sektorilla työskentelee 637 000 henkilöä, joista valtiolla työskenteleviä on 80 000 henkilöä
Valtion henkilöstö muodostaa noin 3,5 prosenttia kaikista palkansaajista. Kun tarkastellaan pelkästään julkista sektoria, valtion henkilöstön osuus on noin 12,6 prosenttia. Julkisella sektorilla työskentelee noin 637 000 henkilöä.
Edelliseen vuoteen verrattuna henkilöstömäärä valtiolla nousi 1 759 henkilöllä, noin 2,2 prosenttia. Suurinta henkilöstömäärän kasvu oli sosiaali-, työnvälitys- ja terveyspalveluissa sekä turvallisuustoiminnan virastoissa. Näiden kahden virastotyypin henkilöstömäärän kasvu oli noin 70 prosenttia kaikesta henkilöstömäärän kasvusta.
Valtion henkilöstö on korkeakoulutettua ja työskentelee asiantuntijatehtävissä
Valtion työntekijöistä ylemmän korkeakouluasteen tai tutkijan koulutus on 38 prosentilla ja 36 prosentilla alemman korkeakouluasteen tai alimman korkea-asteen tutkinto. Kymmenessä vuodessa ylemmän korkeakouluasteen tutkinnon suorittaneiden osuus on kasvanut lähes yhdeksän prosenttiyksikköä. Henkilöstöstä 91 prosenttia on virkasuhteessa ja 9 prosenttia työsopimussuhteisia.
Valtion työvoimakustannukset ovat noin 5,1 miljardia euroa, joka oli 7,9 prosenttia koko valtion menoista ja 2,0 prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 2022. Työvoimakustannusten osuus valtion menoista on lievässä nousussa. Edellisvuoteen nähden osuus nousi 0,5 prosenttiyksikköä. Alustavan arvion perusteella valtion työvoimakustannusten osuus valtion menoista laskee alle seitsemään prosenttiin vuonna 2023.
Valtion henkilöstöstä jää eläkkeelle vuoteen 2035 mennessä noin 26 000 henkilöä. Vanhuuseläköityminen on vuositasolla tasaista koko kuluvan vuosikymmenen.
Lisätietoa:
Analyytikko Juho-Pekka Jortama, p. 02955 30119