Valtiovarainministeri Urpilainen tapasi Tanskan pääministeri Helle Thorning-Schmidtin
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen tapasi Tanskan pääministeri Helle Thorning-Schmidtin Helsingissä 29.10.2012.
Valtiovarainministerin ja pääministerin keskusteluissa käsiteltiin laaja-alaisesti ajankohtaisia EU-asioita. Esille nousivat mm. EU:n rahoituskehykset ja omien varojen järjestelmä sekä talous- ja rahaliiton tulevaisuutta koskeva työ, johon kuuluu myös pankkiunionin valmistelu. Keskustelussa sivuttiin myös Suomen kunnallisvaalien tuloksia.
Valtiovarainministeri ja pääministeri jakoivat näkemyksen siitä, että EU:n tulevaisuustyössä tulee pyrkiä ratkaisuihin, jotka ottavat yhtäläisesti huomioon sekä euromaiden että ei-euromaiden tilanteet. Euroon kuuluvien ja euroon kuulumattomien maiden välille ei saa syntyä tarpeetonta kuilua, vaan EU:n yhtenäisyyttä on pyrittävä edistämään mahdollisimman pitkälle.
Pääministeri Thorning-Schmidt osallistuu 29. ja 30. lokakuuta Helsingissä pidettäviin Pohjoismaiden ja Baltian maiden pääministereiden kokouksiin, jotka järjestetään perinteisesti Pohjoismaiden neuvoston vuosittaisen istunnon yhteydessä. Pohjoismaiden neuvoston 64. istunto pidetään Helsingissä 30.10. – 1.11.2012.