Harkinnanvarainen valtionosuuden korotus

Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 27 §:n mukaan kunnan valtionosuutta voidaan korottaa hakemuksesta harkinnanvaraisesti valtion talousarvion rajoissa, jos kunta ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi on lisätyn taloudellisen tuen tarpeessa. Taloudellisen tuen tarpeeseen vaikuttavina seikkoina otetaan huomioon myös paikalliset erityisolosuhteet.

Valtionosuuden korotuksen myöntämisen ehtona on, että kunta on hyväksynyt suunnitelman taloutensa tasapainottamiseksi toteutettavista toimenpiteistä.  Suunnitelma tulee liittää valtionosuuden korotusta koskevaan hakemukseen. Valtionosuuden korotuksen myöntämiselle ja käytölle voidaan asettaa myös muita kunnan talouteen liittyviä ehtoja.

Vuoden 2024 haun tiedot

  • Korotukseen on käytettävissä enintään 10 miljoonaa euroa
  • Hakukirje ja -lomake kuntiin 20.8.2024
  • Hakuaikaa 24.9.2024 klo 16.15 asti
  • Päätösten tavoiteaikataulu marraskuun loppu
  • Maksatukset saajille loppuvuoden aikana

    Hakukirje ja hakulomake

           Laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta 618/2021 (27 §)

Yhteystiedot

Ville Salonen, finanssineuvos 
valtiovarainministeriö, Kunta- ja alueosasto, Talous ja tieto Puhelin:0295530388   Sähköpostiosoite:


Minnamaria Korhonen, neuvotteleva virkamies 
valtiovarainministeriö, Kunta- ja alueosasto, Talous ja tieto Puhelin:0295530586   Sähköpostiosoite:


Pasi Leppänen, finanssineuvos, yksikön päällikkö 
valtiovarainministeriö, Kunta- ja alueosasto, Talous ja tieto Puhelin:0295530564   Sähköpostiosoite: