Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki (EBRD)

Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki (EBRD, European Bank for Reconstruction and Development) perustettiin vuonna 1991 tukemaan Keski- ja Itä-Euroopan maiden, Baltian sekä muiden entisen Neuvostoliiton maiden taloudellista kehitystä ja siirtymistä demokratiaan ja avoimeen markkinatalouteen. Nykyisin pankin toiminta on laajentunut myös Välimeren alueelle.

Pankin osakepääoma on 30 miljardia euroa, josta Suomen osuus on 1,25 prosenttia. EU:n jäsenmaiden, komission sekä Euroopan Investointipankin yhteenlaskettu osuus pankin osakepääomasta on 54 prosenttia. Pankin osakkeenomistajia ovat 71 valtiota, Euroopan investointipankki ja Euroopan Unioni. Pankki toimii 38 maassa.

EBRD:n päätehtävänä on myöntää pitkäaikaisia lainoja, pääomainvestointeja ja takuita yksityisen ja julkisen sektorin hankkeisiin. Hankkeilla pyritään edistämään siirtymävaiheessa olevien maiden tasapainoista talouskehitystä sekä vähentämään taloudellista ja sosiaalista eriarvoisuutta. Pankin perustamissopimuksen mukaan vähintään 60 prosenttia luototuksesta suuntautuu yksityisen sektorin tukemiseen.

EBRD:n strategiset painoalueet ovat vihreän siirtymän rahoitus, osallistavan kasvun tukeminen (naiset, nuoret, haavoittuvat ryhmät) ja digitalisaation vauhdittaminen.

Päätöksenteko

EBRD:n korkein päätöksentekoelin on hallintoneuvosto (Board of Governors), joka koostuu jäsenvaltioiden hallitusten ministereistä. Hallintoneuvosto määrittelee EBRD:n strategiset lähestymistavat ja rahoituspolitiikan yleiset suuntaviivat, hyväksyy taseen ja vuosikertomuksen sekä päättää osakepääoman korottamisesta. Suomea hallintoneuvostossa edustaa valtiovarainministeri Riikka Purra. Hallintoneuvoston varajäsen on alivaltiosihteeri Pasi Hellman ulkoministeriöstä.

Johtokunta (Board of Directors) vastaa EBRD:n päivittäisen hallinnon hoitamisesta sille asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Jäsenvaltiot nimittävät johtokuntaan 23 jäsentä ja varajäsentä.

Suomi kuuluu Suomen, Norjan, Latvian ja Libanonin muodostamaan maaryhmään. Nykyisin maaryhmän johtokuntaedustajana toimii Jon Nicolaisen Norjasta ja varaedustajana Mikko Autti Suomesta.

Suomessa valtiovarainministeriö ja ulkoministeriö hoitavat yhteyksiä EBRD:n kanssa ja koordinoivat viranomaisten työtä kotimaassa.

Yhteystiedot

Anne af Ursin, finanssineuvos 
valtiovarainministeriö, Kansainväliset rahoitusasiat Puhelin:0295530058   Sähköpostiosoite: