Hyppää sisältöön
Media

X oli irtisanottu 16.11.1995, koska hän oli laiminlyönyt virkavelvollisuuksiaan. X oli ollut voimakkaasti alkoholin vaikutuksen alaisena työpaikalla ainakin kahtena eri päivänä syksyllä 1995. Hän oli tammikuussa 1994 ollut työnantajan aloitteesta hoidossa päihdevaikeuksien vuoksi ja hän oli myös hakeutunut oma-aloitteisesti hoitoon toukokuussa 1994. X oli kuitenkin käyttänyt alkoholia myös hoidon alkamisen jälkeen.

X:llä oli ollut alkoholiongelma jo useita vuosia. Työnantaja oli tiennyt siitä ja ohjannut X:n hoitoon. X:n alkoholinkäyttö oli kuitenkin jatkunut myös hoitoaikana. X oli käyttäytynyt vastoin asemansa ja tehtäviensä edellyttämää tapaa ja rikkonut virkavelvollisuuttaan. Rikkominen oli ollut pitkäaikaista ja tahallista. X:n irtisanomiseen oli siten ollut erityisen painava syy ja oikaisuvaatimus hylättiin.

KHO: Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_(750/95)_14_§
Valtion_virkamiesL_(750/95)_25_§_2_mom
Valtion_virkamiesL_(750/95)_53_§
Valtion_virkamiesL_(750/95)_54_§