Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä
Ympäristökeskuksen esittelijä X:lle oli annettu 27.11.1996 kirjallinen varoitus virkavelvollisuuksien vastaisesta toiminnasta. Ympäristökeskus oli perustettu 1.3.1995, jolloin X oli siirtynyt sen palvelukseen. Päätöksellä 5.4.1995 hänet oli sijoitettu arkistoinnin tehtäviin Sisäiset palvelut -tulosryhmään. Tulosryhmän kokouksessa 4.9.1995 oli vahvistettu X:n tehtäväkuvaus, ja tarkempi tehtäväkuvaus annettiin 24.9.1996. Kuulemistilaisuudessa 25.11.1996 X oli todennut, ettei hänelle löytynyt sopivia töitä kyseisestä tulosryhmästä eikä hän ollut mielestään velvollinen siirtymään toimistotehtäviin. Hän oli myös pitänyt rooliaan epäselvänä, mutta ei kuitenkaan ollut kertomansa mukaan kieltäytynyt yhdestäkään annetusta tehtävästä. Lisäksi osa hänen työtehtävistään oli tehty, osa puolestaan kuului jollekin toiselle, ja hallintopäällikön esimiehen tehtäviin häneltä puuttui toimivalta. X on myös katsonut varoituspäätöksen käsittelyssä mukana olleet A:n, B:n ja C:n esteellisiksi. A:n ja B:n osalta X on viitannut eduskunnan oikeusasiamiehelle tekemäänsä kanteluun ja C:n puolueettomuuteen hän on menettänyt luottamuksensa tämän aikaisemman käyttäytymisen johdosta.

Virkamieslautakunta on todennut, että kantelun kohteeksi joutuminen ei sellaisenaan aiheuta esteellisyyttä, eikä selvitystä ollut esitetty siitä, että A, B ja C olisivat olleet esteellisiä varoitusasiassa. Siten väite esteellisyydestä hylättiin. Tehtävien muuttumisen osalta lautakunta on todennut, että ympäristökeskus oli uusi virasto, jonka tuli organisoida toimintansa ottaen huomioon muun muassa tulosvastuu. X:n sijoittaminen mainittuun tulosryhmään sekä virkatehtävien määrittely oli kuulunut viraston päätösvaltaan. Saadun selvityksen mukaan X:n työpanos ei määrältään ja laadultaan ollut vastannut vaadittua. X oli siten laiminlyönyt työnjohtomääräyksen noudattamisen ja laiminlyönyt näin virkavelvollisuutensa. Oikaisuvaatimus hylättiin.

KHO:1997:2357
Ei muutosta.


Valtion_virkamiesL_14_§_1_mom
Valtion_virkamiesL_24_§
Valtion_virkamiesL_53_§
Valtion_virkamiesL_54_§
Valtion_virkamiesL_66_§_2_mom