Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä
A oli nimitetty yliopiston määräaikaisiin toimistosihteerin virkasuhteisiin yhtäjaksoisesti peräkkäin yhteensä seitsemällä nimityksellä 4.11.2002 - 3.5.2003, 4.5. - 3.11.2003, 4.11.2003 - 3.5.2004, 4.5. - 3.9.2004, 4.9. - 31.12.2004, 1.1. - 30.6.2005 ja 1.7. - 30.9.2005.

Virkasuhteen 4.11.2002 - 3.5.2003 perusteena oli kiistatta ollut A:n työllistäminen työvoimahallinnon työllistämistuella. Tältä osin oli yliopistolla ollut peruste nimittää A määräajaksi toimistosihteerin virkasuhteeseen. Tämä virkasuhde ei siten voinut olla korvauksen perusteena.

Virkasuhteen 4.5. - 3.11.2003 osalta yliopisto oli esittänyt perusteeksi oppikirjan painokuntoon saattamiseksi tarvittavat tekniset tukitehtävät. Tältä osin yliopisto ja A olivat tehtävistä eri mieltä. A:n mukaan aiemmat toimistosihteerin työt jatkuivat oppikirjatyön ohella vieden noin puolet työajasta. Tapauksessa oli uskottavaa, että A oli tällöin tehnyt myös toimistosihteerin tehtäviä ja että A oli kuitenkin palkattu määräaikaiseen virkasuhteeseen pääasiassa oppikirjan tekemiseen liittyneiden tehtävien hoitamiseksi. Kyseessä oli ollut määräaikainen projekti, jonka hoitamiseksi oli voitu käyttää määräaikaista virkasuhdetta. A:lla ei ollut oikeutta korvaukseen tämän virkasuhteen perusteella.

Virkasuhteen 4.11.2003 - 3.5.2004 osalta oli kyse epäonnistuneesta kokeilusta, jossa A toimi kahden yksikön toimistosihteerinä. Tilanteessa, jossa kokeilun onnistumisesta ei ollut takeita, yliopisto oli voinut käyttää määräaikaista virkasuhdetta, vaikka A:n tehtävät sinänsä olivat olleet samoja, joita hän oli tehnyt aikaisemminkin.

Viimeisen neljän määräaikaisen virkasuhteen ajalla 4.5.2004 - 30.9.2005 perusteena oli ollut laitoksen verkko-opetuksen käynnistäminen. Tässä vaiheessa A:n tehtäväkuva oli muuttunut aiemmista toimistosihteerin tehtävistä verkko-opetuksen tukihenkilön tehtäviksi. Virkasuhteen 1.7. - 30.9.2005 määräaikaisuuden perusteena oli, että viran perustaminen oli vireillä. Oikaisuvaatimuksen liitteenä olleen hakuilmoituksen mukaan yliopiston palvelukseen haettiin ajaksi 1.10.2005 - 30.9.2006 määräaikaiseen työsuhteeseen toimistosihteeriä, jonka tehtävät olivat suurelta osin samat kuin tehtävät, joita A oli ilmoittanut hoitaneensa. Vakinaista virkaa ei ollut selvitetty perustetun. Asiassa ei ollut selvitetty, että A:n ajalla 4.5.2004 - 30.9.2005 olisi ollut kyse ainoastaan verkko-opetuksen kehittämisvaiheeseen liittyvistä määräaikaisista tehtävistä ja näiden tehtävien hoitamisesta sinä aikana, kun vakinainen, muutetuin vaatimuksin haettavana ollut virka olisi ollut täyttämättä tai verkko-opetuksen käynnistämisvaihe muutoin olisi päättynyt. Virkasuhteitten määräaikaisuudelle ajalla 4.5.2004 - 30.9.2005 ei siten ollut esitetty virkamieslain mukaista perustetta ja A:lla oli siten niiden perusteella oikeus hakemaansa korvaukseen.

Yliopisto velvoitettiin maksamaan A:lle kuuden kuukauden palkkaa vastaava korvaus (äänestys 4-3).

KHO:2008:391
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_9_§ _1_mom
Valtion_virkamiesL_9_§ _2_mom
Valtion_virkamiesL_56_§