Hyppää sisältöön
Media


Lyhennelmä
Apulaispoliisipäällikkö X oli 24.4.2002 irtisanottu ja samalla pidätetty virantoimituksesta käräjäoikeuden tuomittua hänet 10.4.2002 rattijuopumuksesta sakkoon ja ajokieltoon. X on oikaisuvaatimuksessaan katsonut muun muassa, että irtisanominen oli ollut seuraamuksena suhteeton tekoon nähden. Hän on myös painottanut sitä, että irtisanomista vastaan puhui ennen kaikkea hänen moitteeton työhistoriansa, arvostettu asiantuntija-asemansa sekä merkittävät ansiot erityisesti kansainvälisten tehtävien hoidossa. X:n mukaan hänen henkilökohtaisen työtilanteensa muodostamalla paineella ja työuupumuksella osaltaan oli todennäköisesti ollut vaikutusta rattijuopumukseen syyllistymiseen. Hän on lisäksi katsonut virkamiesten tasapuolisen kohtelun edellyttävän, että samankaltaisissa tapauksissa heitä kohdellaan samalla tavalla. X:n mukaan tämä toteutuu varmimmin siten, että rikosoikeudellista tulkintarajaa törkeän ja tavallisen rattijuopumuksen välillä noudatetaan.

Irtisanomisperusteen olemassaoloa arvioitaessa on otettava huomioon virkamiesten toisistaan poikkeaviin tehtäviin kohdistuvat erilaiset vaatimukset ja tehtävistä johtuvat erityiset edellytykset. Eräiden virkamiesten asema ja valtuudet ovat sellaisia, että heidän tulee nauttia erityistä luottamusta. Tällaisten virkamiesten, mm. poliisien, osalta käyttäytymisvelvoitteen on katsottu ulottuvan myös heidän vapaa-aikaansa. Myös silloin, kun irtisanomisen perusteena on teko, josta virkamiehelle on tuomioistuimessa tuomittu rangaistus, viranomaisen on virkamiehen käyttäytymistä arvioidessaan harkittava teon merkitystä virkasuhteen jatkamisen edellytyksille kokonaisuutena. Arvioinnissa on erityisesti otettava huomioon teosta viranomaisen toiminnalle aiheutunut aineeton vahinko, joka voi ilmetä yleisön viranomaistoiminnan legitimiteettiä kohtaan tunteman luottamuksen heikentymisenä. Tasapuolisen kohtelun osalta virkamieslautakunta on viitannut Suomen perustuslain 6 §:ään ja valtion virkamieslain 11 §:ään. X oli esittämällä oikeuskäytännöstä ja hallintokäytännöstä esimerkkejä erilaisista tapauksista, joissa virkamiehen moitittavat teot eivät johtaneet irtisanomiseen, pyrkinyt osoittamaan tasapuolisen kohtelun edellyttävän, ettei hänen osaltaan irtisanomista voitu pitää lainmukaisena. Tämä ei kuitenkaan virkamieslautakunnan mukaan osoittanut, että X:n oikeutta tasapuoliseen kohteluun olisi loukattu tai että asiassa olisi muuten menetelty yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisesti. Syyllistyessään rattijuopumukseen X oli korkeassa esimiesasemassa olevana virkamiehenä laiminlyönyt velvollisuutensa käyttäytyä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Hän oli samalla laiminlyönyt poliisiasetuksessa asetetun käyttäytymisvelvollisuuden, koska hänen käyttäytymisensä oli ollut luonteeltaan sellaista, että poliisin arvo oli voinut siitä kärsiä. X:n teko oli hänen asemansa huomioon ottaen ollut omiaan johtamaan hänen viranhoitoaan kohtaan tunnetun yleisön luottamuksen menettämiseen, ja tämä erityisesti oli myös osoittanut hänet siinä määrin soveltumattomaksi tehtäväänsä, ettei virantoimitusta voitu jatkaa. Näitä seikkoja tuli pitää painavampina kuin X:n saaman rangaistuksen lievyyttä ja hänen esittämiään tekoon johtaneita henkilökohtaisia syitä sekä ansiokasta virkauraansa. X:n irtisanomiseen oli ollut erityisen painava syy, ja hänet oli myös voitu pidättää virantoimituksesta.

Oikaisuvaatimus hylättiin.


KHO:2003:1943
Ei muutosta.


Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_25_§_2_mom
Valtion_virkamiesL_40_§_2_mom_4_k
Poliisiasetus_13_§_2_mom