Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä
Toimistosihteeri X oli 24.5.2002 irtisanottu valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentin 1 kohdan perusteella. X oli virkamieslain 19 §:n nojalla määrätty terveydentilan toteamista varten suoritettaviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin. Tutkimusten perusteella Valtiokonttori oli todennut, että X:n työ- ja toimintakyky toimistosihteerin tehtävissä oli alentunut siten, että hänellä oli oikeus jatkuvaan, valtion eläkelain mukaiseen eläkkeeseen. X oli ilmoittanut, ettei itse hakeudu työkyvyttömyyseläkkeelle.

Työnantajavirastolla oli ollut oikeus arvioida X:n terveydentilaa suhteessa niiden työtehtävien suorittamiseen, joita X:lle voitiin järjestää. X:n virkamieslautakunnalle toimittamat selvitykset eivät ole osoittaneet, että häntä vastoin asiantuntijalausuntoja olisi voitu pitää työkykyisenä työnantajavirastossa tarjolla olleisiin tehtäviin. Irtisanomiseen oli ollut erityisen painava syy.

Oikaisuvaatimus hylättiin.

KHO:2003:2725
X peruutti valituksensa, joten lausunnon antaminen esitetyistä vaatimuksista raukesi.


Valtion_virkamiesL_25_§_2_mom_1_kohta