Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä
Vanhempi rikoskonstaapeli X oli saanut 27.5.1998 kirjallisen varoituksen, koska hän oli jättänyt noudattamatta käskyn esittää paikallislehden poliisikirjoituksille tarkoitetulle palstalle julkaistavaksi aiotut kirjoitukset ennakkoon poliisipiirin päällikölle tai muulle päällystölle. Lisäksi joidenkin kirjoitusten sisällön perusteella oli ollut ilmeistä, ettei X ollut käyttäytynyt asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. X oli todennut, ettei hän halunnut noudattaa määräyksiä vedoten siihen, että ne rikkoivat perustuslaissa turvattua sananvapautta ja siihen, ettei lehden palsta ole poliisin virallinen tiedotuskanava. Lisäksi käskyn noudattaminen oli ollut käytännössä mahdotonta aikataulullisista syistä johtuen. Oikaisuvaatimuksessaan X on myös esittänyt, että kirjallisen varoituksen antanut poliisipäällikkö Y oli esteellinen, eikä tämä myöskään ollut voinut siirtää varoituksen antamista itseään alemmalle virkatasolle, apulaispoliisipäällikkö Z:lle. Poliisiylijohtajan Poliisi-lehdessä antaman käskyn mukaan asiat pitää puhua oman organisaation sisällä selviksi. Tästä huolimatta Y oli kirjoituksellaan Ilta-Sanomissa 17.3.1998 hyökännyt X:ää vastaan, jolloin Y oli X:n mielestä jättänyt poliisiylijohtajan käskyn noudattamatta.

Poliisipäällikkö ei ollut tullut X:n mainitsemasta syystä esteelliseksi, ja apulaispoliisipäällikkö oli asemansa puolesta ollut toimivaltainen ratkaisemaan asian. Suomen Hallitusmuodon 10§:n mukainen sananvapaus koskee myös virkamiehiä. Määräykset ennakkotarkastuksesta estävät käytännössä virkamiehen mielipiteen ilmaisun paikallislehden poliisipalstalla ja ovat siten perustuslain vastaisia. X:llä oli siis oikeus kieltäytyä noudattamasta määräyksiä. Vaikka X sai aiheet paikallislehtikirjoituksiinsa poliisina toimiessaan, palstalle kirjoittaminen ei kuitenkaan kuulunut hänen virkatehtäviinsä. X ei siten palstalle kirjoittaessaan esiintynyt poliisipiirin edustajana vaan yksityishenkilönä. Kirjoituksissa voitiin sallia normaalia asiatyyliä suurempi mielipidevapaus. Näin ollen kirjallisen varoituksen antamisen edellytykset eivät täyttyneet. Oikaisuvaatimus hyväksyttiin ja kirjallista varoitusta koskeva päätös kumottiin (äänestys tasan 4-4, joten ratkaisuksi tuli lievempi kanta asiassa).

KHO:2001:1727
Kyseisellä pakinapalstalla, jonka tunnuksena ollut kuva eräiltä osin muistutti poliisin käyttämää tunnusta, ei julkaistu poliisin viralliseksi katsottavia kannanottoja. X:n olisi kuitenkin tullut ymmärtää, että lehden lukijalle oli perustellusti voinut syntyä mielikuva siitä, että pakinat kuvasivat poliisin piirissä yleisesti vallitsevia käsityksiä ja kysymys näin olisi ollut myös poliisin viralliseksi tarkoitetusta tiedotustoiminnasta varsinkin, kun kyseistä palstaa oli julkaistu usean vuoden ajan. Samoin X:n olisi tullut käsittää, ettei hänen kirjoitustaan voitu pitää tavanomaisena yksityishenkilön mielipidekirjoituksena. X ei ollut käyttäytynyt virka-asemansa ja -tehtäviensä edellyttämällä tavalla ja oli siten toiminut vastoin virkavelvollisuuksiaan. Virkamieslautakunnan päätös kumottiin ja oikaisuvaatimus otettiin ratkaistavaksi. Oikaisuvaatimus hylättiin.


Suomen_Hallitusmuoto_10_§
Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_24_§