Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä
Kihlakunnan poliisilaitoksen päätös 29.6.2004, jolla vanhempi ylikonstaapeli A:lle on annettu virkamieslain 24 §:n mukainen kirjallinen varoitus. Varoituksen perusteena olivat seuraavat seikat:

1.  Poissaolo koulutuspäivänä 21.1.2004. A on ollut iltapäivän poissa koulutuspäivästä 21.1.2004 ilman esimiehen lupaa. Varoitusta ei tällä perusteella ole annettu kohtuullisessa ajassa siitä, kun teko on tullut esimiehen tietoon ja asia on kihlakunnansyyttäjän tehtyä 9.3.2004 syyttämättäjättämispäätöksen käsitelty loppuun. Poliisilaitoksen ei siten olisi tullut ottaa A:n työ poissaoloa varoituksen perusteeksi.

2. Poliisin arvolle sopimaton käytös 25.1.2004. A on 25.1.2004 ravintolassa joutunut tilanteeseen, jonka johdosta häntä vastaan on tehty rikosilmoitus pahoinpitelystä. Rangaistusvaatimus on sittemmin peruutettu. Esitutkinta asiassa on kuitenkin päätetty 17.2.2004 ja teon moitittavuuden arviointi on tuolloin päättynyt. Kurinpitotoimiin olisi siten tullut ryhtyä aiemmin kuin mitä varoitus on annettu. Varoitusta ei siten ole annettu kohtuullisessa ajassa tälläkään perusteella.

3. Virkasalaisuuden rikkominen 28. -  29.1.2004. A:n on 28. - 29.1.2004 todettu syyllistyneen tuottamukselliseen virkasalaisuuden rikkomiseen, josta hänet on kuitenkin jätetty rangaistukseen tuomitsematta. Käräjäoikeuden tuomio asiassa on annettu 24.6.2004. A on ilmaisemalla oikeudettomasti ulkopuoliselle taholle tiedon, joka on ollut salassa pidettävää, toiminut virkavelvollisuuksiensa vastaisesti ja siten, että teko on ollut omiaan heikentämään luottamusta poliisiin. Poliisilaitos on tämän teon perusteella voinut antaa A:lle kirjallisen varoituksen.

Poliisilaitoksen varoituspäätöksessä on selostettu useita muitakin A:n tekoja, joista hänelle on annettu huomautus, taikka häntä on muutoin muistutettu poliisille sopivasta käyttäytymisestä. Näitä tapahtumia on paljon ja osa niistä on tapahtunut vuosia sitten ja ne on tuolloin käsitelty loppuun. Nämä teot eivät ole olleet eivätkä enää kesäkuussa 2004 ole voineetkaan olla varoituksen antamisen perusteena. Poliisilaitoksella on ollut perusteet antaa A:lle kirjallinen varoitus sillä perusteella, että hän on 28. - 29.1.2004 käyttäytynyt poliisin virkavelvollisuuksien vastaisesti. Muut teot on voitu ottaa huomioon kokonaisharkinnassa arvioitaessa A:n käyttäytymistä kokonaisuutena ja sikäli, että A ei useista huomautuksista ja puuttumisista huolimatta ole muuttanut käyttäytymistään.

Oikaisuvaatimus hylättiin (7-2).

KHO:2007:2467
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_24_§
PoliisiA_13_§ _2_mom