Hallinto- ja kuntaministeri Virkkusen erityisavustajaksi Elina Laavi
Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen on kutsunut erityisavustajakseen ajalle 19.8.2013–30.4.2014 hallintotieteiden maisteri, pääsihteeri Elina Laavin (31). Virkkusen erityisavustaja Laura Rissanen jää kyseiseksi ajaksi äitiys- ja vanhempainvapaalle.
Elina Laavi siirtyy tehtävään Kokoomuksen Naisten liiton pääsihteerin paikalta, jota hän on hoitanut vuodesta 2007. Viimeisen vuoden Laavi on ollut opinto- ja perhevapaalla. Laavi toimi Virkkusen eritysavustajana myös Rissasen edellisen perhevapaan ajan lokakuusta 2011 toukokuuhun 2012. Aiemmin Laavi on toiminut muun muassa Suomen ylioppilaskuntien liiton sosiaalipoliittisena sihteerinä.
Laavi on valmistunut hallintotieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta pääaineenaan kunta- ja aluejohtaminen. Laavilla on myös pitkä kokemus Keravan kunnallispolitiikasta, kaupunginvaltuustosta (2001–2011) sekä kaupunginhallituksesta (2009–2011). Parhaillaan Laavi on Setan varapuheenjohtaja.
Lisätietoja:
erityisavustaja Laura Rissanen (19.8.2013 saakka) puh. 041 540 4505 ja
Elina Laavi, puh. 040 708 2121.