Työ 2.0: Sata tarinaa työstä valtiolla
Olli-Pekka Heinonen: Johtajan pitää antaa tuulensuojaa muutoksen tekijöille
Olli-Pekka Heinonen on toiminut Opetushallituksen pääjohtajana vuoden 2017 alusta lähtien ja on pääjohtajana vetänyt esimerkiksi uudistuneen Opetushallituksen yhtenäistämistä. Heinoselle tärkeitä teemoja ovat erityisesti asiantuntijan roolin muutos sekä valmentavan johtamisen tärkeys. ”Kaksi eri asiaa on, kuka on johtaja, ja missä on johtajuus. Minun tittelini on pääjohtaja, mutta johtajuus tässä talossa on asiantuntijatasolla.”
Valtionhallinnon toimintakulttuurin, asiantuntijuuden roolin sekä johtajuuden uudistaminen kytkeytyvät Heinosen mukaan valtion perustehtäviin: ”On kysymys siitä, miten verovaroja käytetään, että saadaanko aikaiseksi niitä asioita, joita julkiselta palvelulta ja julkiselta toimijalta odotetaan. On kyse vaikuttavuudesta.”
Ajatus siitä, että vain johtajalla olisi oikeat ratkaisut erilaisiin tilanteisiin, ei toimi tässä ajassa.
Heinosen mukaan valtionhallinnossa on tärkeää herätä asiantuntijan roolin muutokseen. Hänen mukaansa tulevaisuudessa asiantuntija on se, jolla on kapasiteetti oppia nopeiten uusien tilanteiden vaatimia taitoja sekä hyödyntää muiden asiantuntijoiden osaamista. Asiantuntijan roolin muutoksen ymmärtäminen on tärkeää, sillä myös Opetushallitus on tyypillinen valtionhallinnon toimija: asiantuntijaorganisaatio, jonka tehtävänä on kehittäminen.
Asiantuntijan roolin muutos on näkynyt esimerkiksi siinä, kuinka yhdeksi virastoksi yhdistynyttä Opetushallitusta on johdettu uudessa tilanteessa. ”Olemme määritelleet yhteisellä brainstormauksella koko olemassaolomme tarkoituksen: sen unelman, jota kohti haluamme yhdessä kulkea”, Heinonen kertoo. Yhteisen työstön jälkeen valittiin vaikuttavimmat ohjelmat, joita toteutetaan vuoden loppuun saakka. Ohjelmat eivät kuitenkaan ole Opetushallituksen johtoryhmän omistamia. Sen sijaan johtoryhmän jäsenet tukevat ohjelmien toteuttajia, eivät sisällön, vaan ihmisten valmentamisen näkökulmasta.
Johtajan pitää antaa tuulensuojaa.
Heinosella on selkeä näkemys siitä, miten toimintakulttuuria on mahdollista muuttaa. ”Yksi on esimerkki: sillä on tosi iso merkitys, miten johtaja itse toimii. Ei sano, vaan toimii. Toinen on se, että johtajan tehtävä on antaa tuulensuojaa niille, jotka lähtevät ottamaan itseohjautuvuutta omiin käsiinsä.”
Heinonen tunnistaa tilanteen, jossa hierarkisia toimintaprosesseja ja tarkasti sektoroitua työnjakoa muutettaessa itseohjautuvat työntekijät saattavat aiheuttaa hämmennystä muissa tekijöissä: ”Se on se tarkka paikka: silloin ei pidä saada näpeilleen, vaan johtajan tulee kommunikoida, että näin saa ja näin pitää toimia.” Näin uudistajia rohkaistiin esimerkiksi silloin, kun valtionhallinnon Muutoksentekijät -verkosto käynnisti toimintansa keväällä 2013.
Heinonen liputtaa myös monipuolisten esimiesrekrytointien puolesta, sillä moni johtoryhmä on ikärakenteeltaan liian yhtenäinen. Ikärakenteeseen liittyy myös organisaatioiden valta uusintaa toimintakulttuuriaan. Siksi Heinonen painottaa kysymystä siitä, osaavatko nykyiset vanhemmat ikäluokat julkisessa hallinnossa olla uusintamatta omaa toimintakulttuuriaan suhteessa nuorempiin rekrytointeihin.
Heinosella on myös yksi neuvo niille, joka haluavat edistää valmentavaa johtajuutta ja asiantuntijoiden uudenlaista roolia valtionhallinnossa: ”Verkotu ja löydä muita ihmisiä, jotka ajattelevat toimintakulttuurista samantapaisesti ja ala tehdä yhdessä heidän kanssa. Kyllä se muutos siitä lähtee.”