FI SV

Yhteispalvelulla tuetaan sähköistä asiointia

Valtiovarainministeriö 13.10.2016 13.23
Tiedote

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen laiksi julkisen hallinnon yhteispalvelulain muuttamisesta. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2017 alusta. Yhteispalvelulain keskeisimpänä tavoitteena on turvata kansalaisten asiointipalvelut koko maassa.

Yhteispalvelu on tapa tarjota julkisen hallinnon viranomaisten palveluja keskitetysti yhdestä paikasta. Asiointipisteessä voidaan tarjota kunnan palveluiden lisäksi esimerkiksi Kelan, poliisin lupahallinnon, Verohallinnon, maistraatin ja TE-toimiston palveluja. Suomessa on tällä hetkellä 188 julkisen hallinnon yhteistä asiakaspalvelupistettä.

Viime keväänä toteutetulla yhteispalvelulain lausuntokierroksella kiinnitettiin huomiota ikääntyneiden henkilöiden asioimisen tukemiseen ja kaiken ikäisten erityisryhmien tarpeeseen saada ohjausta ja neuvontaa henkilökohtaisesti. Uuden toimintamallin tavoitteena onkin, että asiakas saa asiointipisteestä palvelua tarpeidensa mukaan neljän palvelukanavan välityksellä:

  • sähköiset palvelut asiakaspäätteellä
  • etäpalvelu kuvayhteyden avulla viranomaisiin
  • asiointi palveluneuvojan kanssa
  • asiointi paikan päälle tulevan viranomaisen kanssa. 

Uudistuvan toimintamallin myötä kiinnitetään entistä enemmän huomiota palveluneuvojien osaamisen kehittämiseen ja heidän työtään tukeviin järjestelmiin.

Lakiesityksen tavoitteena on tehdä kokonaisvaltainen modernisointi yhteispalvelulainsäädäntöön siten, että järjestelmän perusperiaatteena oleva viranomaisten sopimusperusteinen yhteistyö säilyy. Uudessa toimintamallissa korostuu sähköinen asiointi ja sen tuki sekä etäpalvelu-yhteyden tarjoaminen. Asiakas ohjataan ensisijaisesti sähköisten palveluiden käyttöön.

- Sähköisen asioinnin yleistyessä on tärkeää, että kansalaisille tarjotaan neuvontaa ja tukea sähköisten palveluiden käyttöön. Yhteispalvelun asiointipisteissä voidaan auttaa erityisesti niitä henkilöitä, joilla ei ole osaamista tai teknisiä valmiuksia hoitaa asiointia sähköisesti, toteaa kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen.

Hallitus on linjannut strategiaistunnossa 26.9.2016, että sähköisen postilaatikon käyttövelvollisuus tulee voimaan vuonna 2018. Valmistelun yhteydessä turvataan laintasolla palvelut niille, jotka eivät voi käyttää sähköisiä palveluita.  

Omakustannusperiaate kustannusten jakamiseen

Yhteispalvelulain muutoksen tarkoituksena on myös varmistaa kustannusten jakautuminen omakustannusperiaatteella aiempaa oikeudenmukaisemmin yhteispalveluun osallistuvien viranomaisten kesken. Tämä oli myös yksi yhteispalvelulain lausuntokierroksella esiin nousseista asioista.

Uudistuvassa laissa tuodaan esiin myös se, että yhteistä asiakaspalvelua on mahdollista antaa muutoinkin kuin kiinteässä toimitilassa sijaitsevasta asiointipisteestä. Tällaisia menettelyjä ja keinoja voisivat olla esimerkiksi tiettyä reittiä kulkevat palveluautot ja ajanvarauksella tehtävät kotikäynnit, joiden yhteydessä voitaisiin antaa myös sähköisen asioinnin tukea.

Yhteispalvelulain uudistamisen lisäksi valtiovarainministeriö on käynnistänyt hankkeen, jolla kehitetään digitaalisuutta tukevaa asiakaspalvelun uutta toimintamallia vuoden 2017 loppuun saakka kestävien kokeilujen avulla (AUTA-hanke). Uudella toimintamallilla haetaan asiakaslähtöistä joustavuutta tukimuotoihin, joilla voidaan varmistaa digitaalisten palveluiden yhdenvertainen saavutettavuus ja käytettävyys

Hallituksen esitys julkaistaan päätökset-sivulla.
Lisätietoa yhteisen asiakaspalvelun kehittämisestä

Lisätietoja:

Ministerin erityisavustaja Tuomas Vanhanen, puh. 02955 30216, tuomas.vanhanen(at)vm.fi
Hallitusneuvos Ilkka Turunen, puh. 02955 30097, Ilkka.turunen(at)vm.fi

Anu Vehviläinen Hallintopolitiikka