Suomi pyytää EU:lta kolmatta maksatusta elpymis- ja palautumissuunnitelmalleen

Suomi katsoo saavuttaneensa lisää elpymis- ja palautumissuunnitelmansa välitavoitteita. Valtiovarainministeriö lähetti kolmannen maksupyynnön Euroopan komission arvioitavaksi tiistaina 30. syyskuuta.
Maksupyyntö on kolmas kuudesta maksupyynnöstä. Pyynnön kokonaissumma on noin 283 miljoonaa euroa, joka on noin 15 prosenttia Suomelle elpymis- ja palautumistukivälineen kautta myönnettävästä kokonaisrahoituksesta. Summasta vähennetään kuitenkin Suomen saamia ennakkomaksuja ja komission hallinnollisia kuluja, joten Suomi voi saada tämän pyynnön perusteella noin 245 miljoonaa euroa. Ehtona maksulle on, että Suomi on saavuttanut maksupyyntöön liittyvät välitavoitteet ja tavoitteet komission hyväksymällä tavalla.
Aiemmin Suomi on saanut ennakkomaksuina yhteensä noin 296 miljoonaa euroa. Ensimmäisen maksupyynnön perusteella Suomi sai nettomääräisesti 202 miljoonaa euroa ja toisen maksupyynnön perusteella 378 miljoonaa euroa.
Perusteena 22 tavoitetta
Maksupyynnön perusteena on elpymis- ja palautumissuunnitelman 22 välitavoitetta, jotka liittyvät muun muassa
- energiateknologiainvestointeihin
- teollisuuden prosessien sähköistämiseen ja vähähiilistämiseen
- uudelleenkäyttö- ja kierrätyshankkeisiin
- luonnonsuojelulakiin
- ravinteiden kierrätykseen ja hyödyntämiseen
- täsmämetsätalouteen
- huoneistotietojärjestelmään
- työvoimapalvelujen digitaalisiin toimintoihin
- työttömyysturvalakiin
- ulkomaalaislakiin
- työvoima- ja osaamistarpeiden ennakointimalliin.
Mitä seuraavaksi?
Euroopan komissiolla on 2 kuukautta aikaa arvioida Suomen maksupyyntö. Sen jälkeen komissio julkistaa alustavan arvion siitä, onko Suomi saavuttanut välitavoitteensa. Maksupyynnön hyväksymisestä päättävät EU:n jäsenmaat niin sanotussa komiteamenettelyssä.
Elpymis- ja palautumissuunnitelma on osa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa, joka vauhdittaa uudistuksia ja investointeja. Ohjelman rahoitus tulee pääosin EU:n elpymisvälineestä.
Lisätietoja:
Finanssineuvos Laura Vartia, puh. 02955 30228, laura.vartia(at)gov.fi
EU- ja kansainvälisten asioiden sihteeristön päällikkö Marketta Henriksson, puh. 02955 30441, marketta.henriksson(at)gov.fi
Kuinka paljon Suomi saa ja maksaa? Tietoa EU:n elpymisvälineestä