Erityisasiantuntija Juha Mitrunen:
Digitaalinen henkilöllisyys muuttaa vanhoja rakenteita

Kun veroasioitaan haluaa hoitaa netissä, moni tunnistautuu palveluun pankkitunnuksia käyttäen. Pankista Verohallinnolle menevä vahvistettu tieto tunnistuksesta sisältää henkilötunnuksen ja nimen. Luultavasti Verohallinnolla on jo nuo tiedot, mutta se haluaa varmistaa, että verkkoasioija on sama henkilö kuin sen veronumeroon liitetty henkilö.

Tällä tavoin tapahtuu vahva sähköinen tunnistaminen ja kahden henkilöllisyyttä määrittävän tiedon eli henkilötunnuksen ja nimen osoittaminen verkkoasioinnissa kolmannen osapuolen tuottamana palveluna. Suomessa vahva sähköinen tunnistaminen mielletään jonkun kolmannen osapuolen tekemäksi palveluksi sille asiointipalvelulle, joka tunnistusta tarvitsee. 

Digitalisaatio on edennyt pisteeseen, jossa tämä ei enää riitä. Henkilön tulisi pystyä halutessaan osoitta-maan verkossa enemmänkin tietoja itsestään niin, että tiedot ovat kolmannen osapuolen vahvistamia, eivätkä vain henkilön omia väittämiä. Tämä tulisi voida tehdä suoraan henkilön ja asiointipalvelun välillä, ilman että kolmas osapuoli tietää mitä tietoja osoitettiin ja mihin palveluun ne osoitettiin. Näinhän asia tapahtuu fyysisessä maailmassa: henkilö osoittaa ja todistaa tietojaan valitsemalleen taholle suoraan esittämällä tarvittavasta tiedosta todisteen, esimerkiksi nuori henkilö todistaa ikänsä alkoholiliikkeessä asioidessaan henkilökortilla tai passilla ja kuva liittää todisteen henkilöön. 

Ratkaisu olisi valtion takaama digitaalinen henkilöllisyys. Yksinkertainen ensimmäinen askel tähän suuntaan on henkilökortin digitoiminen puhelinsovellukseksi ja mahdollistamalla siitä tietojen osoittaminen sekä fyysisessä maailmassa tiskiasioinnissa, että verkkoasioinnissa. Kuvan vertailun sijaan henkilöllisyytensä voi todistaa myös digitaalisesti, jossa henkilö ja henkilöllisyys liitetään toisiinsa siten, että voidaan aina varmistua oikean henkilön kanssa asioinnista. 

Henkilö voi tämän jälkeen edelleen osoittaa samat henkilöllisyyttä osoittavat tiedot (eli henkilötunnuksen ja nimen) tai pelkästään valitsemansa tiedon, koska tämä tapahtuu ilman välissä toimivaa kolmatta osapuolta henkilön omassa kontrollissa.

Omissa käsissä mitä tietoja haluaa kertoa

Kaikki erilaisten palveluiden tarjoajat voivat osallistua henkilöllisyyttä osoittavien tietojen linkittämiseen tuohon ydinhenkilöllisyyteen. Syntyy kansalaisen henkilöllisyyttä kuvaavien tietojen osoittamisen kaukosäädin: tiedot hallitaan siellä missä ne alun perin syntyivätkin (esimerkiksi ajo-oikeustiedot Traficomilla tai henkilön kuva poliisin rekisterissä), mutta kansalainen voi kaukosäätimellään antaa luvan, että tuon tiedon saa kertoa vaikkapa auton vuokraustilanteessa vuokraajalle. Tiskillä tämä tapahtuisi tuomalla nuo tiedot henkilön puhelinsovellukseen, josta ne näytetään vuokraajalle ja verkossa tiedot tulisivat vahvistettuna vuokraajalle suoraan verkkopalvelusta. Nyt ei enää tapahdu pelkästään tunnistamista vaan henkilöllisyyttä määrittävien vahvistettujen tietojen osoittamista.

Kuvattu esimerkki henkilökortin digitoimisesta osoittaa, että digitalisaatio muuttaa vääjäämättä aikanaan syntyneitä rakenteita, liiketoimintamalleja ja toimintatapoja. Näin pitääkin olla, jos digitalisaatiolla pyritään saavuttamaan maksimaalinen yksilön hyvinvointi ja valtion kilpailukyky tinkimättä yhdenvertaisuudesta ja kansalaisen perusoikeuksista muuttuvassa maailmassa.