Kansalaisyhteiskuntaa on vahvistettava jatkuvasti
Kestävä yhteiskunta on kansalaistensa näköinen. Ihmisten erilaisten lähtökohtien huomioiminen on avainasemassa, jotta kaikkien näkemykset voidaan huomioida päätöksenteossa.
Viime viikolla vietettiin ympäri maailmaa Pride-viikkoa. Priden juhlinta heijastaa kansalaisyhteiskunnan muutosvoimaa, kun seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa on saatu parannettua viime vuosikymmenien aikana.
Kansalaisyhteiskuntaa sietää juhlia, sillä sen merkitys elämiimme on ollut valtava. Ilman aktiivisia kansalaisia nykyisen kaltaista itsenäistä Suomea ei olisi olemassa. Kansalaisyhteiskunnan voimin on parannettu työntekijöiden sekä naisten oikeuksia ja suojeltu niin luontoa kuin kansallista turvallisuutta. Ilman vapaaehtoisia olisimme tuskin pelanneet futiksen EM-kisoissa ja monet kesäfestarit jäisivät viettämättä myös koronan jälkeen.
Kansalaisyhteiskunta on minulle läheinen, sillä olen lapsesta asti kasvanut kiinni järjestötoimintaan. Kesälomat kuluivat niin nuorisojärjestöjen kuin urheiluseurojen leireillä. Myöhemmin olen toiminut niin poliittisissa kuin muissa järjestöissä luottamustoimissa eri tasoilla. Sitä kautta olen ponnistanut nykyiseen asemaani ministerinä ja kansanedustajana.
Nykyasemassani pääsen vaikuttamaan suoraan, mutta monilla on vaikeampaa saada äänensä kuuluviin. On kuitenkin välttämätöntä, että kaikki pidetään mukana yhteiskunnan kehittämisessä. Ajattelen, että luottamus yhteiskuntaan kasvaa, kun saa osallistua sen tekemiseen.
Kansalaisyhteiskunnasta täytyy siis pitää huolta, ja siinä myös meillä päättäjillä on roolimme. Siksi tilasimme valtiovarainministeriössä kansainväliseltä OECD-järjestöltä arvioinnin kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuuksista. Suomi on ensimmäinen maa, jolle arviointi tehtiin. OECD antoi samalla kymmeniä suosituksia siitä, miten kansalaisyhteiskuntaa voisi tukea.
Nostan esiin muutamia keinoja kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseksi.
Järjestötoiminta on ollut perinteisesti tärkeä osa kansalaisyhteiskuntaa, sillä yhdessä tekeminen antaa paremman mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa myös ilman asemaa tai varallisuutta. Omaehtoisen yleistä hyvää tavoittelevan järjestötoiminnan toimintaedellytyksistä on pidettävä huolta vastakin niin valtion tasolla kuin kunnissa ja alueilla.
Se tarkoittaa vähimmillään kansalaisjärjestöjen aktiivista kuulemista ja sitä, että isommissa yhteiskunnallisissa uudistuksissa ne otetaan mukaan työryhmiin. Omaehtoisen toiminnan edellytyksiä on tuettava myös taloudellisesti. On tärkeää, että kunnat tarjoavat esimerkiksi harrastus- ja kokoontumispaikkoja maksuttomasti.
Varojen keräämisestä pitää tehdä sujuvampaa ja valtionavustusten jakamisen pitää olla tasapuolista sekä läpinäkyvää. Tästä on kyse valtiovarainministeriössä käynnissä olevassa valtionavustusten kehittämis- ja digitalisointihankkeessa. Siinä luodaan muun muassa Tutkiavustuksia.fi-palvelu, josta kuka tahansa voi jatkossa tarkistaa, kuinka paljon avustuksia on maksettu ja haettu.
Järjestötoiminta ei kuitenkaan sovi kaikkeen ja kaikille, eikä sen kuulukaan. Järjestäytymisenvapaus on oikeus, ei pakko. Pidän tärkeänä nimenomaan sitä, että ihmiset entistä laajemmin osallistuisivat itselleen sopivalla tavalla yhteiskunnan kehittämiseen. Se on myös viime talvena hyväksytyn Suomen julkisen hallinnon strategian keskeinen tavoite.
Yksi keino ihmisten laajempaan osallistamiseen on OECD:n arvioinnin yhteydessä pilotoitu vihapuhetta käsitellyt kansalaispaneeli. Kansalaispaneelin 29 jäsentä valittiin satunnaisotannalla, millä voitiin varmistaa eri kansanryhmien edustus koko maasta. Se käsitteli sananvapautta, vihapuhetta ja maalittamista kahden ja puolen päivän ajan asiantuntijoiden avustuksella. Tämä antoi mahdollisuuden huolelliseen pohdintaan, jonka pohjalta kansalaispaneeli laati raportin, joka sisälsi 25 toimenpide-ehdotusta vihapuheen ja maalittamisen ehkäisemiseksi.
Kansalaispaneeli voisi menetelmänä soveltua moniin muihinkin ilmiöihin ja sitä voisi myös kehittää edelleen. Nykyteknologia myös helpottaa niiden järjestämistä, kun ihmisten ei tarvitse kokoontua samaan paikkaan.
Kansalaispaneelin käsittelemien vihapuheen ja maalittamisen hillintä on myös itsessään välttämätöntä, jotta ihmisten kynnystä osallistua voidaan madaltaa. Tympeiden reaktioiden pelossa moni ei uskalla tai halua osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Vapaa toisia loukkaamaton mielipiteen ilmaisu rakentavassa ympäristössä on toimivan demokratian ydintä.
Käynnistimmekin kansalaispaneelin suositusten pohjalta useiden ministeriöiden välisen valmistelun, jotta ikävää ilmiötä saataisiin kuriin. On tärkeää, että vihapuhe ja maalittaminen tehdään näkyväksi muun muassa ohjeistuksilla, jotta uhrien oikeudet voidaan turvata ja toisaalta tarkastella niin verkkoalustojen kuin muiden toimijoiden vastuuta ilmiön ehkäisystä.
Verkkoalustojen lieveilmiöt on tärkeä saada haltuun, sillä ne mahdollistavat sen, että poliittiset päättäjät ja virkamiehet paitsi osallistuvat niillä käytävään keskusteluun myös ottavat ihmisiä suoraan mukaan päätöksentekoon. Sosiaaliseen mediaan kuuluu se, että yhteiskunnallista keskustelua käydään yhä enemmän avoimesti suoraan ihmisten välillä, ja tällaista osallistumista odotetaan myös valtiolta ja kunnilta.
Kaikilla ryhmillä ei kuitenkaan ole samanlaisia edellytyksiä sähköisten palvelujen ja laitteiden käyttämiseen, mikä voi vinouttaa myös osallistumista päätöksentekoon. Siksi olemme valtiovarainministeriössä vakiinnuttaneet yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa digituen toimintamallia, jotta apua olisi paremmin tarjolla niin etänä, lähellä kuin koulutusten muodossa.
Juuri ihmisten erilaisten lähtökohtien huomioiminen on avainasemassa, sillä on monia syitä siihen, miksi kaikki eivät osallistu yhtä aktiivisesti vaikuttamiseen. Olen erityisen huolissaan siitä, että yhteiskunnan hiljaisten, ja joskus jopa sen suuren enemmistön, näkemystä ei kuulla. Varsinkin vähemmistöjen ja heikommassa asemassa olevien ääntä on vahvistettava. Siksi hallitus on muun muassa perustamassa vanhusasiavaltuutetun tehtävää.
Kaikki on pidettävä mukana ja ihmisten omaa ääntä vahvistettava, sillä kestävä yhteiskunta on kansalaistensa näköinen. Parempi maailma syntyy yhteisin voimin myös tulevaisuudessa. Siitä kansalaisyhteiskunnassa on lopulta kysymys.
Sirpa Paatero
Kuntaministeri