Hoppa till innehåll
Statsrådet och ministerierna Media

Parlamentaarinen työryhmä:
Tulevaisuuden kunta rakentuu elinvoimasta, sivistyksestä ja hyvinvoinnista

Valtiovarainministeriö
7.2.2017 13.00
Tiedote

Meneillään olevat hallinnon ja palveluiden muutokset, kuten sote- ja maakuntauudistus, muuttavat kunnan roolia.

”Kunta on merkittävä toimija myös tulevaisuudessa. Kunnan rooleina vahvistuvat elinvoima-, sivistys- ja hyvinvointirooli. Menestymisen kannalta tärkeimpänä tekijänä pidän kunnan kykyä uudistua ja uudistaa toimintatapoja ennakkoluulottomasti”, sanoi kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Tulevaisuuden kunta –parlamentaarisen työryhmän väliraportin julkistamistilaisuudessa.

Väliraportissa esitellään parlamentaarisen työryhmän laatimat erilaiset vaihtoehdot tulevaisuuden kunnan skenaarioiksi ja visioiksi. Samalla tarkoituksena on kannustaa kuntia oman roolinsa ja tulevaisuutensa ennakointiin ja arviointiin.

Parlamentaarinen työryhmä toivoo, että nyt laadittuja skenaarioita voidaan hyödyntää kuntien strategisessa päätöksenteossa tulevalla valtuustokaudella.

Mahdollisuus kommentoida 22.3.2017 saakka

Tänään julkaistavaa väliraporttia sekä siihen liittyvää taustamuistiota sote- ja maakuntauudistuksen vaikutuksista kuntiin lähetetään kunnille ja muille sidosryhmille kommentoitavaksi tämän viikon aikana. Kommentointiaikaa on 22.3. saakka.

Parlamentaarinen työryhmä kartoittaa vuoden 2017 aikana tarvittavat lainsäädäntömuutokset muun muassa kuntalain osalta sekä pitkän aikavälin kuntapolitiikan muutostarpeet. Kommenttikierrokselta saatu palaute huomioidaan jatkovalmistelussa.

Tulevaisuuden kunta on yksi pääministeri Juha Sipilän hallituksen reformeista. Sen tavoitteena on määrittää kuntien roolia, asemaa ja tehtäviä sekä suhdetta perustettaviin maakuntiin. Joulukuussa 2015 asetetun parlamentaarisen työryhmän tehtävänä on ollut valmistella visio tulevaisuuden kunnasta vuonna 2030.

Asiantuntijaryhmän muistion ruotsinkielinen versio valmistuu helmikuun loppuun mennessä.

Parlamentaarisen työryhmän väliraportti ja asiantuntijaryhmän muistio

Lisätietoja

Erityisavustaja Sami Miettinen, puh. 02955 30057

Neuvotteleva virkamies Inga Nyholm, puh. 02955 30042

Neuvotteleva virkamies Katja Palonen, puh. 02955 30322

Anu Vehviläinen aluehallintouudistus alueuudistus-arkisto