Päätös Turun hallinto-oikeus 21.12.2020 Kirjallinen varoitus nro 20/0238/1 (diaarinumero 00398/19/1401)

 

Asia     
Kirjallista varoitusta koskeva valitus

Asiasanat 
Kirjallinen varoitus
Käyttäytymisvelvollisuus

Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa

Virasto oli 28.2.2019 tekemällään päätöksellä antanut vartija A:lle valtion virkamieslain 24 §:n mukaisen kirjallisen varoituksen, koska A oli toiminut vastoin virkavelvollisuuksiaan ja samalla kyseenalaistanut sekä virkamiesasemansa että myös yleisen luottamuksen valvontahenkilöstön riippumattomuuteen ja asianmukaiseen käytökseen virkatehtävissä.

Päätöksen mukaan työnantajan tietoon oli tullut epäily, että A oli eri yhteyksissä kertonut vankiyhteisölle käsityksiään vankilan johtajan ja A:n keskinäisistä väleistä. Lisäksi A oli eri julkisissa yhteyksissä sekä vankien että henkilöstön kuullen tuonut voimakkaasti ja toistuvasti esiin tyytymättömyyttään vankilan johtajan kohteluun, johtamiseen ja vankilan työilmapiiriin. A oli 5.2.2019 ilmoittanut vankilan sisäistä julkista radiopuhelinyhteyttä käyttäen haluavansa poistaa itseltään kantamansa välineet, koska oli turvallisuusriski laitoksessa. Työnantaja oli arvioinut A:n toiminnan siinä määrin epävakaaksi ja uhkaavaksi, että se oli poistanut A:n samana päivänä työpaikalta työturvallisuuslain työnantajalta edellyttämän huolehtimisvelvoitteen nojalla. Lisäksi A oli 4.2.2019 syyllistynyt vankilaturvallisuuden vaarantamiseen levittämällä julkisessa radiopuhelinliikenteessä salassa pidettäviä valvonnallisia tietoja. Päätöksen mukaan A:n epävakaa ja uhmakas käyttäytyminen, johon työnantaja oli joutunut useita kertoja puuttumaan, oli lisäksi herättänyt laajaa huomiota sekä työyhteisössä että vankiyhteisössä.

A vaati päätöksen kumoamista ja menettämiensä palkanmaksuviivästyksen vuoksi jääneiden haittakorvausten maksamista hänelle takautuvasti korkoineen. A:n perusteluiden mukaan kirjallisen varoituksen antamisen perusteet eivät täyttyneet ja olivat sisällöltään puutteellisia. Päätös sisälsi virheellistä tietoa ja esitetyt perustelut perustuivat A:n mustamaalaamiseen. A:n sanomisia oli vääristelty siltä osin kuin hänen kerrottiin käyttäytyneen epäasiallisesti ja virkamiehelle sopimattomalla tavalla, vaikka keskustelujen sisältö pitikin A:n mukaan osin paikkansa. Kertomusten oikeellisuuden arviointi oli lisäksi ongelmallista, koska tilanteessa oli sana sanaa vastaan.

Hallinto-oikeus totesi aluksi perusteluissaan, ettei se tutkinut A:n haittakorvausvaatimusta, sillä valituksenalaisessa päätöksessä oli kyse virkamieslain 24 §:n mukaisen kirjallisen varoituksen antamisesta A:lle. Tämän jälkeen hallinto-oikeus katsoi, että varoituksen antamista koskevassa päätöksessä oli yhtenä varoituksen perusteena ilmoitettu A:n vaarantaneen vankilaturvallisuutta, koska hän oli levittänyt vankilan sisäisessä julkisessa radiopuhelinliikenteessä salassa pidettäviä valvonnallisia tietoja. A:ta oli kuultu varoituksen antamisen perusteista järjestetyssä kuulemisessa. Kuulemiskutsussa ei kuitenkaan ollut mainittu käytyä radiopuhelinkeskustelua eikä kuulemisesta laaditusta pöytäkirjasta ilmennyt, että kuulemistilaisuudessa olisi käsitelty kyseistä radiopuhelinkeskustelua. Työnantaja oli tältä osin menetellyt virheellisesti eikä kyseistä tapahtumaa ja sitä koskeneita seikkoja voitu ottaa huomioon varoituksen perusteena. A:ta oli kuitenkin kuultu muista varoituksen antamiseen johtaneista työnantajan moitittavana pitämistä tapahtumista ja selvityksistä. Näin ollen tuomioistuin arvioi, oliko varoituksen antamiseen ollut muilta osin perusteet.

Hallinto-oikeus toi esiin sen jälkeen, että A oli kuulemistilaisuudessa todennut saattaneensa toimia huolimattomasti puhuessaan omista asioistaan vankiosastolla. Hallinto-oikeus katsoikin, että A:n käsityksiä hänen ja vankilan johtajan väleistä ja muita sellaisia seikkoja, joita ei ollut tarkoitettu vankien kuultavaksi, oli A:n huolimattoman toiminnan seurauksena päätynyt vankien tietoon.

A:n oli varoituksen antamista koskevassa päätöksessä katsottu käyttäytyneen lisäksi epävakaasti ja uhmakkaasti 5.2.2019 vankilan radiopuhelinliikenteessä. Hallinto-oikeus totesi, että asiassa voitiin katsoa selvitetyn, että A oli valituksenalaisessa päätöksessä kuvatulla tavalla 5.2.2019 kertonut luovuttavansa kantamansa välineet ja todennut itsensä turvallisuusriskiksi laitoksessa. Koska vankilan virkamiehet kantoivat radiopuhelimia mukanaan, oli mahdollista, että vangit tai ulkopuoliset henkilöt kuulivat radiopuhelinliikenteessä käydyt keskustelut. Kyse ei näin ollen ollut kahdenvälisestä radiopuhelinkeskustelusta. Hallinto-oikeus totesi, että vartijan asema vankilaympäristössä ja vartijan virkatehtävien luonne huomioon ottaen vartijalta voitiin edellyttää korostetun asiallista käyttäytymistä erityisesti tilanteissa, joissa vankien oli mahdollista kuulla käydyt keskustelut. Itsensä nimittäminen turvallisuusriskiksi vankilan radiopuhelinliikenteessä ei ollut vanginvartijalta edellytettyä asiallista käytöstä. Myöskään henkilökunnan sisäisistä ristiriidoista puhuminen siten, että vangit saivat näitä seikkoja tietoonsa, ei ollut hallinto-oikeuden mukaan asiallista. A:n oli näin ollen katsottu käyttäytyneen tavalla, joka ei vastannut hänen asemansa ja tehtäviensä mukaisia vaatimuksia ja toimineen näin vastoin virkavelvollisuuksiaan.

Hallinto-oikeus katsoi johtopäätöksenä, että asiassa oli huomioitava, että A:n kanssa oli varoituksen antamista edeltävän vuoden aikana kahdesti keskusteltu virkamiehelle sopimattomasta käyttäytymisestä, eikä hän ollut tästä huolimatta muuttanut epäasiallisena pidettyä käytöstään. Työnantajalla ei näin ollen ollut hallinto-oikeuden mukaan kirjallista varoitusta lievempää keinoa puuttua A:n toimintaan. Työnantajalla oli siten ollut myös asiaa kokonaisuutena arvioiden perusteet antaa A:lle virkamieslain 24 §:ssä tarkoitettu kirjallinen varoitus. Asiassa ei ilmennyt, että päätös olisi perustunut epäasiallisiin syihin.

Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.

Lainvoimainen.

Sovelletut oikeusohjeet

Tuomioistuinlaki 4 luku 1 § 
Hallintolainkäyttölaki (586/1996) 51 § 2 momentti 
Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 § 2 momentti ja 127 § 
Valtion virkamieslaki 14 §, 24 § ja 66 § 2 momentti 
Hallintolaki 6 § ja 34 § 1 momentti