Hallitusohjelman rakennepoliittisten toimien työllisyystavoitteiden seuranta
Pääministeri Petteri Orpon hallitus on asettanut tavoitteen vahvistaa julkista taloutta kuudella miljardilla eurolla tämän vaalikauden aikana. Näistä säästöistä kaksi miljardia euroa pyritään saavuttamaan työllisyysvaikutteisilla rakennepoliittisilla toimenpiteillä. Työllisyystoimilla tavoitellaan myös 100 000 lisätyöllistä. Hallitus seuraa työllisyystavoitteen toteutumista valtiovarainministeriön arvioiden perusteella koko vaalikauden ajan (hallitusohjelman liite D).
Valtiovarainministeriö laatii rakenteellisen työllisyyden näkökulmasta relevanteista toimista arviointimuistion. Pyrimme julkaisemaan näitä arviointimuistioita tällä verkkosivustolla niiden valmistuttua. Arviointimuistioiden valmistumisaikatauluun vaikuttavat muun muassa toimenpiteiden täsmentymiseen ja sitä kautta hallituksen esityksen etenemiseen liittyvät seikat.
Arviointimuistiot
- Eräiden sosiaaliturvaetuuksien jäädyttäminen vuoden 2023 tasolle vuosina 2024–2027
- Lapsikorotusten vaikutus työttömyysturvassa
- Lomakorvausten jaksotuksen palauttaminen
- Omavastuuajan pidennyksen työllisyysvaikutus
- Toimeentulotuen kohtuullisten asumismenojen normien lakisääteisyys
- Työllistymisen kannusteet vuoden 2024 aikana voimaan astuvissa muutoksissa
- Työttömyysvakuutusmaksujen alentamisen työllisyysvaikutukset
- Työttömyysturvan suojaosien työllisyysvaikutukset
- Työttömyysturvan työssäoloehdon muutosten vaikutukset
- Yleisen asumistuen muutosten työllisyysvaikutukset
- Vuoden 2024 tuloverolakiesityksen työllisyysvaikutukset
- Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen
- Vuorotteluvapaajärjestelmän lakkauttaminen
- Työrauhaa koskeva lainsäädäntö
- Työssäoloehdon kertyminen palkkatuetusta työstä
- Eräistä työttömyysturvajärjestelmän ikäsidonnaisista poikkeuksista luopuminen
- Ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastuksen työllisyysvaikutukset
- Hallitusohjelman rakenteellisten työllisyystoimien tilanne
- Työntekijän oleskeluluvan palkkaraja
- Työelämän kehittämisohjelmat 2024-
- Paikallisen sopimisen edistämisen työllisyysvaikutukset
- Sairauspäivärahat ja työllisyys
- Eläketulovähennyksen työllisyysvaikutukset
Lisätietoja:
Jukka Mattila, finanssineuvos
valtiovarainministeriö, BO/Budjettiosasto, Rakenneyksikkö Puhelin:0295530409 Sähköpostiosoite: [email protected]
Ulla Hämäläinen, finanssineuvos, yksikön päällikkö
valtiovarainministeriö, BO/Budjettiosasto, Rakenneyksikkö Puhelin:0295530421 Sähköpostiosoite: [email protected]