Hyppää sisältöön
Media

Taloustarkastaja X oli irtisanottu 21.6.1995. Perustelujen mukaan merenkulkupiiri ei enää luottanut X:n kykyyn selviytyä virkatehtävistään. X oli syyllistynyt muun muassa pitkäaikaiseen työtehtäviensä laiminlyöntiin, annettujen ohjeiden noudattamatta jättämiseen sekä häiriön aiheuttamiseen työpaikalla. X piti irtisanomisensa todellisena syynä sitä, että hän oli kannellut eduskunnan oikeusasiamiehelle eräistä virastossa työskentelevistä virkamiehistä. X vetosi myös siihen, ettei häntä ollut asianmukaisesti kuultu ennen irtisanomispäätöksen tekemistä.

Esitetyn selvityksen mukaan X:lle ja häntä avustaneille luottamus- ja järjestöedustajille oli varattu tilaisuus tulla kuulluksi asiassa. X:ää ei ollut kuultu kaikista irtisanomisen perusteena olleista seikoista. X:ää oli kuitenkin kuultu irtisanomisen pääasiallisina perusteina olleista asioista, mitä virkamieslautakunta piti tässä tapauksessa riittävänä. Viraston esittämän selvityksen mukaan X:n tehtäväksi uskottu varaston kirjaamistehtävä oli sovitussa määräajassa suoritettu vain puoliksi. X oli siten laiminlyönyt hänelle elokuussa 1994 annetun ja 3.2.1995 kirjallisesti vahvistetun määräyksen asianmukaisen toteuttamisen. työskentelyolosuhteiden ei näytetty olleen sellaiset, että ne olisivat olleet esteenä virkatehtävän suorittamiselle. Kun otettiin huomioon X:n 28.4.1994 saama huomautus ja muut asiassa ilmitulleet seikat, virastolla katsottiin olleen erityisen painava syy X:n irtisanomiseen. Oikaisuvaatimus hylättiin.

KHO: Valtion virkamieslain 66 §:n 2 momentin mukaan ennen kuin virkamies irtisanotaan 25 §:n nojalla, on hänelle varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Hallintomenettelylain 15 §:n 1 momentin mukaan asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus antaa selityksensä tehdyistä vaatimuksista ja asiassa olevista sellaisista selvityksistä, jotka voivat vaikuttaa asian ratkaisuun. X on asiakirjoista saadun selvityksen mukaan kutsuttu kuulemistilaisuuteen sähkösanomalla, josta ei selviä, että kysymys on kuulemisesta X:n virkasuhteen irtisanomista koskevissa asiassa. Kun X ei ennen 21.6.1995 pidettyä kuulemistilaisuutta ollut saanut ennalta tutustua merenkulkupiirissä laadittuun irtisanomisperusteita koskevaan aineistoon, X:lle ei ole annettu riittäviä mahdollisuuksia valmistautua kuulemistilaisuuteen ja puolustautumiseen. Näin ollen X:ää ei ole kuultu edellä mainittujen säännösten edellyttämällä tavalla.

Valtion virkamieslain 66 §:n 1 momentin mukaan virkasuhteen irtisanominen on tehtävä kirjallisesti. Hallintomenettelylain 24 §:n 1 momentin mukaan hallintopäätös on perusteltava ilmoittamalla sen perusteena olevat pääasialliset tosiseikat sekä säännökset ja määräykset. Merenkulkupiiri on antanut X:lle 21.6.1995 päivätyn todistuksen, joka on irtisanomisesta päättäneen merenkulkupiirin päällikön allekirjoittama ja johon on liitetty oikaisuvaatimusosoitus. Todistukseen, jonka antamisesta on tehty merkintä myös X:n kuulemista koskevaan pöytäkirjaan, on merkitty virkasuhteen päättymisen syyksi ainoastaan virkamieslain 25 §. Valtion virkamieslain 25 §:ssä säädetään sekä virkamiehen irtisanoutumisesta että irtisanomisesta virkamiehen tahdosta riippumatta. X:lle annetusta asiakirjasta eivät ilmene irtisanomisen perusteena olevat pääasialliset tosiseikat ja säännökset. Perustelujen puutteellisuutta ei korjaa se, että X on haettuaan irtisanomiseen muutosta saanut virkamieslautakunnassa vireillä olleen oikaisumenettelyn yhteydessä irtisanomispäätöstä edeltäneen X:n kuulemistilaisuuden pöytäkirjan. Vaikka tilaisuudessa on pöytäkirjan mukaan käsitelty X:n irtisanomiseen johtaneita perusteita, päätöstä ei kuitenkaan voida pitää hallintomenettelylain 24 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla perusteltuna. Virkamieslautakunnan päätös ja merenkulkupiirin X:n irtisanomisesta 21.6.1995 tekemä päätös kumottiin.

Valtion_virkamiesL_(750/94)_25_§
Valtion_virkamiesL_(750/94)_49_§
Valtion_virkamiesL_(750/94)_53_§
Valtion_virkamiesL_(750/94)_54_§
Valtion_virkamiesL_(750/94)_66_§