Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeus 8.3.2021 Nimittämispäätös nro 21/0108/2 (Dnro 02803/19/1403)

 

Asia 

Nimityspäätöstä koskeva valitus

Asiasanat

Ansiovertailu
Nimittämispäätös
Nimitysharkinta
Päätöksen perusteleminen
Yhdenvertainen kohtelu

Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa

Viraston kotoutumispalvelussa oli haettavana asiantuntijan virka. Hakuilmoituksen mukaan asian-tuntijan tehtävänä oli tarjota kotoutumispalveluita maahanmuuttaja-asiakkaille. Lisäksi tehtäviin kuului maahanmuuttajien palveluiden kehittäminen yhteistyössä eri tahojen kanssa.

Virkaan nimitettiin viraston päätöksellä kasvatustieteen maisteri B. Perusteluiden mukaan B täytti hakemusten ja haastattelujen perusteella parhaiten haettavana olleen tehtävän edellytykset. Haki-joiden ansiovertailussa B:n koulutus oli arvioitu monipuolisuutensa vuoksi viran tehtäväalaan soveltuvimmaksi. Hänellä oli laajin maahanmuuttaja-asiakkaiden koulutusmahdollisuuksien tuntemus sekä kokemus koulutuksen suunnittelusta. Lisäksi B:n palvelukehittämiseen ja motivointitaitoihin liittyvä osaaminen oli arvioitu hakijoista parhaaksi.

Virkaa hakenut filosofian maisteri A valitti nimittämispäätöksestä hallinto-oikeuteen vaatien sen kumoamista ja asian palauttamista uudelleen käsiteltäväksi. A katsoi olevansa B:tä ansioituneempi virkaan. A:n mukaan viranhakuilmoituksessa oli käytetty harhaanjohtavia ilmaisuja, sillä päätöksessä ja nimitysmuistiossa oli painotettu muita kuin välttämättömiksi ilmoitettuja taitoja ja ominaisuuksia. A:n mukaan ansiovertailussa hänen relevantti työkokemuksensa työvoima- ja elinkeinohallinnosta oli sivuutettu, samoin viranhakuilmoituksessa välttämättömäksi edellytykseksi mainittu koulutuspalveluiden ja työmarkkinoiden tuntemukseen liittyvä kokemus. Sen sijaan viranhakuilmoitus huomioon ottaen epäolennainen kokemus maahanmuuttajien kouluttamisesta oli katsottu B:n eduksi. A:n ja B:n työkokemuksen pituuden ero oli niin vähäinen, ettei sitä tullut ottaa arvioinnissa huomioon. A:n mukaan nimityspäätöstä ei myöskään ollut perusteltu hallintolain 45 §:n edellyttämällä tavalla, sillä siitä ei ilmennyt, miksi B:n osaaminen oli arvioitu A:ta paremmaksi. A vetosi myös siihen, ettei häneltä haastattelussa ollut kysytty kaikista nimitysharkinnassa merkityksellisiksi arvioiduista seikoista. 

Hallintolain 45 §:n 1 momentin mukaisesta hallintopäätöksen perustelemisen vaatimuksesta seuraa, että viranomaisen tulee ilmoittaa ratkaisuun vaikuttaneet seikat ja selvitykset. Valituksenalaisessa nimittämispäätöksessä oli mainittu perusteet B:n nimittämiselle, mutta siitä puuttuivat yksilöidyt perustelut niille syille, joilla B oli ilmoitetuilla valintaperusteilla arvioitu A:ta ansioituneemmaksi haettavana olleeseen virkaan. Nimitysmuistion sisältämä ansiovertailu ja vertailun päätelmä eivät myöskään sisältäneet tarkempaa hakijoiden ansioiden keskinäistä vertailua. Hallinto-oikeus kuitenkin katsoi, ettei viraston päätöksen kumoamiseen perustelujen puutteellisuuden perusteella ollut syytä.  Virasto oli hallinto-oikeudelle toimittamassaan lausunnossa antanut selvityksen A:n ja B:n välisen ansiovertailun perusteena olleista seikoista, minkä lisäksi A:lla oli ollut tiedossaan hakuilmoituksessa ilmoitetut tiedot virkanimityksessä painotetuista seikoista. Siten A:lla oli hallinto-oikeuden mukaan ollut riittävästi tietoja B:n valinnan perusteista voidakseen arvioida nimitysharkinnan oikeellisuutta.

Nimitysharkinnan lainmukaisuuden osalta hallinto-oikeuden ratkaistavana oli, oliko virasto nimittäessään B:n virkaan menetellyt Suomen perustuslain 125 §:n 2 momentin yleisten virkanimitysperusteiden tai hallintolain 6 §:n mukaisten oikeusperiaatteiden vastaisesti.

Virkaan ei ollut säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia. Perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaiset yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Hallinto-oikeuden mukaan virasto saattoi siten lähtökohtaisesti nimittää virkaan sen, jolla se yleiset nimitysperusteet huomioiden katsoi olevan parhaat edellytykset viran menestykselliseen hoitamiseen. Hallinto-oikeuden mukaan nimitysperusteiden arviointi tapahtuu suhteessa viran tehtäviin. Nimitysharkinnassa voidaan siten painottaa niitä nimitysperusteita ja hakijoiden ansioita, joiden työtehtävien laadun ja sisällön näkökulmasta on katsottu parhaiten edistävän työtehtävien hoitamista. B oli valittu virkaan hänen ja A:n koulutusta ja työkokemusta sekä haastattelussa esiin tulleita seikkoja koskeneen vertailun perusteella. Viran keskeiset tehtävät huomioon ottaen virasto oli voinut perustellusti painottaa nimitysharkinnassa nimityspäätöksessään ilmoittamiaan seikkoja ja siten kokonaisuutena arvioiden pitää B:tä ansioituneempana virkaan päätöksessään esittämillä perusteilla. A:n valituksessaan ja selityksessään työkokemuksestaan esittämät seikat eivät antaneet aihetta arvioida asiaa toisin.

Hallintolain 6 §:ssä säädetyistä hallinnon oikeusperiaatteista seuraa, että hakijoita on nimitysharkinnassa kohdeltava tasapuolisesti ja puolueettomasti. Hallinto-oikeuden mukaan hakemusasiakirjoista sekä viraston lausunnosta ilmeni, että tiedot hakijoiden ansioista oli kirjattu nimitysmuistioon siten kuin he olivat ne hakemuksissaan ja haastatteluissaan esittäneet. A:n hakemuksessaan ja haastattelussaan esille tuomat seikat olivat siten nimitysharkintaa tehtäessä olleet tiedossa, vaikka niitä ei kaikkia ollut selostettu yksityiskohtaisesti nimitysmuistiossa. Haastattelussa jokaisella hakijalla oli ollut tilaisuus oman harkintansa perusteella esittää selvitystä niistä ansioista, joihin he olivat halunneet valintansa tueksi vedota. Hallinto-oikeuden mukaan asiassa ei ollut esitetty selvitystä, joka olisi osoittanut, että hakijoiden ansioita ei olisi arvioitu tasapuolisesti ja puolueettomasti. Asiassa ei myöskään ollut ilmennyt aihetta epäillä B:n nimittämisen perustuneen muihin kuin viraston ilmoittamiin syihin.

Viraston päätös ei ollut lainvastainen.

Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.

Lainvoimainen.

Sovelletut oikeusohjeet

Hallintolaki 6 § 
Hallintolaki 45 § 1 momentti
Suomen perustuslaki 125 § 2 momentti
Valtion virkamieslaki 6 § 1 momentti
Valtion virkamieslaki 59 §