Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä
X oli nimitetty määräaikaiseen virkasuhteeseen ajoiksi 1.3.2000 - 31.10.2000, 1.11. - 31.12.2000 ja 1.1.2001 - 31.1.2001. Aiemmin X oli otettu virkamiesharjoittelijaksi erityisen ohjelman puitteissa 1.3.1998, ja harjoitusjaksot olivat olleet 1.3.1998 - 1.6.1998, 1.6. - 31.12.1998, 1.1.1999 - 31.7.2000 ja 1.8.2000 - 31.1.2001. X ei ollut suorittanut hyväksyttävästi harjoittelua, minkä vuoksi häntä ei voitu todeta päteväksi työnantajaviraston yleisvirkoihin. X on vaatinut 24 kuukauden palkkaa vastaavaa korvausta virkamieslain 56 §:ään perustuen sekä oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

Kun X oli nimitetty määräaikaiseen virkasuhteeseen, meneillään oli vielä harjoittelujakso. Sittemmin hänet oli todettu pätemättömäksi työnantajaviraston yleisvirkoihin. X:ää ei siten voitu nimittää vakituiseen virkaan virastossa. Määräaikaisuuden perusteena oli ollut harjoittelu. X:n nimittämiselle määräaikaiseen virkasuhteeseen oli siten ollut virkamieslain 9 §:n 1 momentin mukainen peruste, joten hänellä ei ole ollut oikeutta korvaukseen.

Korvausvaatimus hylättiin ja vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylättiin lakiin perustumattomana. (Äänestys 6-2.)

KHO:2002:1040
Ei muutosta.


Valtion_virkamiesL_9_§_1_mom
Valtion_virkamiesL_56_§