Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä
X oli nimitetty viisi kertaa peräkkäin määräaikaiseen virkasuhteeseen yliopiston kurssisihteeriksi ajaksi 1.3.1998 - 31.12.2001. X oli työskennellyt kurssisihteerin tehtävissä eri projekteissa, jotka ainakin osaksi oli rahoitettu kulloisenkin projektin varoilla. Ainakin osa kurssisihteerin tehtävistä oli ollut pysyväisluonteisia. Tehtävät olivat olleet koulutuksista ja kursseista tiedottamista, markkinointia, koulutusesitteen suunnittelua ja toteutusta, ilmoittautumisten vastaanottoa ja diarointia, luennoitsijoiden ja opiskelijoiden matkajärjestelyjä, postitusta, kokousjärjestelyjä, todistusten laadintaa ja taloushallinnon tehtäviä. X on vaatinut 24 kuukauden palkkaa vastaavaa korvausta virkamieslain 56 §:ään perustuen ja lisäksi vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

Virkamieslautakunnan mukaan kurssisihteerin työtehtäviä on tullut pitää pysyväisluonteisina. Määräaikaisuuden syynä ei ole siten voitu pitää työtehtävien luonnetta pelkästään sillä perusteella, että projektit vaihtuivat ja palkka maksettiin sen projektin rahoista, johon kuuluvia tehtäviä X kulloinkin hoiti. Yliopisto ei ollut selvittänyt, ettei sillä olisi enää vuoden 2002 alusta ollut tarjota X:lle kurssisihteerin tehtäviä vastaavaa työtä muissa projekteissa. Selvityksistä ei ole käynyt ilmi, että X olisi toiminut vakinaisen kurssisihteerin sijaisena siten, että määräaikaisuus minkään virkasuhteen osalta olisi johtunut tehtävien sisäisestä järjestelystä. Virkasuhteiden määräaikaisuudelle ei ollut virkamieslain 9 §:n mukaisia perusteita, ja X:llä on siten ollut oikeus palkkaa vastaavaan korvaukseen. Sen suuruutta määrättäessä on otettu huomioon X:n ikä, palvelussuhteen kesto sekä hänen mahdollisuutensa saada myöhemmin ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä (HE 291/1993).

Yliopisto määrättiin maksamaan X:lle kahdentoista kuukauden palkkaa vastaava korvaus ja X:n oikeudenkäyntikuluvaatimus hylättiin lakiin perustumattomana (äänestys korvauksen määrän osalta 7-2).

KHO:2003:1260
Ei muutosta.


Valtion_virkamiesL_9_§_1_mom
Valtion_virkamiesL_56_§