FI SV

EU-kokoukset
Valtiovarainministerit käsittelevät kestävää rahoitusta ja EMUn syventämistä

Valtiovarainministeriö 16.2.2018 15.01
Tiedote
Valtiovarainministerit käsittelevät kestävää rahoitusta ja EMUn syventämistä
Arkistokuva: EU

EU-maiden valtiovarainministerit keskustelevat muun muassa kestävästä rahoituksesta, kun talous- ja rahoitusasioiden neuvosto kokoontuu tiistaina 20. helmikuuta. Euroryhmä jatkaa maanantaina keskustelua talous- ja rahaliiton syventämisestä. Suomea edustaa Brysselissä valtiovarainministeri Petteri Orpo.

Korkean tason asiantuntijaryhmä julkisti tammikuussa loppuraporttinsa kestävästä rahoituksesta. Raportti sisältää suosituksia siitä, miten kestävä talous voitaisiin ottaa osaksi EU:n finanssipolitiikkaa.

EU:n komissio aikoo edetä asiassa suositusten pohjalta. Komission tavoitteena on julkistaa maaliskuussa kestävän rahoituksen toimintasuunnitelma ja antaa lainsäädäntöehdotuksia myöhemmin keväällä.

Ministerit vaihtavat neuvostossa näkemyksiä suosituksista. Suomi tukee tavoitetta kehittää kokonaisvaltaista EU-tason näkemystä kestävästä rahoituksesta.

Komission tiedote kestävästä rahoituksesta (31.1.)

Käsittelyssä vastuuvapaus vuoden 2016 talousarviosta

Neuvosto ottaa kantaa siihen, voidaanko komissiolle myöntää vastuuvapaus vuoden 2016 talousarvion toteuttamisesta. Neuvosto antaa asiasta suosituksen EU:n parlamentille, joka päättää asiasta lopullisesti.

Suomi voi hyväksyä suosituksen vastuuvapauden myöntämisestä komissiolle. Suomi painottaa edellisvuosien tapaan varainhoidon parantamista edelleen kaikilla EU:n politiikka-aloilla.

Lisäksi asialistalla ovat ensivuoden budjetin suuntaviivat sekä julkiset hankinnat ja strategiset investoinnit.

Vuosikertomus varainhoitovuodelta 2016 (Euroopan tilintarkastustuomioistuin)
Neuvoston ennakkotiedote (päivitetään kokouksen jälkeen)

Euroryhmä saa tilannekatsauksen Kreikasta

Euroryhmän aiheita ovat

  • Kreikka – tilannekatsaus
  • Irlanti – ohjelman jälkeinen seuranta
  • EMUn syventäminen – eteneminen Euroopan vakausmekanismin kehittämisessä
  • EMUn syventäminen – eteneminen pankkiunionissa (laajennettu kokoonpano: kaikki EU-maat paitsi Britannia)
  • Euroopan keskuspankin varapääjohtajan valintaprosessi.

Hallitus kannattaa Euroopan valuuttarahaston perustamista mutta ei ehdotettua toteutustapaa (uutinen 15.2.)
Hallitus: Pankkiunionin viimeistely vaatii riskien vähentämistä (uutinen 10.11.)
Suomen tavoitteena on vakaa ja kestävä talous- ja rahaliitto (kolumni 13.10.)
Euroryhmän ennakkotiedote (päivitetään kokouksen jälkeen)

Lisätietoja:

Finanssineuvos Susanna Ikonen, puh. 02955 30049, susanna.ikonen(at)vm.fi

Talous- ja rahoitusasioiden neuvosto (Ecofin) on yksi EU:n neuvoston kokoonpanoista. Ecofin päättää vastuualueensa EU-lainsäädännöstä useimmiten yhteistyössä EU:n parlamentin kanssa. Tehtäviin sisältyy myös jäsenmaiden talouspolitiikan koordinointi. Ecofin-neuvostoon kuuluvat EU-maiden valtiovarainministerit.

Euroryhmä on epävirallinen elin, jonka tehtävänä on koordinoida euromaiden talouspolitiikkaa ja edistää talouskasvua. Ryhmään kuuluvat euromaiden valtiovarainministerit. Euroryhmä tekee poliittisia linjauksia mutta ei päätä esimerkiksi lainsäädännöstä.

Petteri Orpo Rahoitusmarkkinat Talouspolitiikka