Pääministeri Alexander Stubbin puheenvuoro "Euroopan turvallisuus ja konflikti Ukrainassa" -seminaarissa 30. maaliskuuta 2015
(muutosvarauksin)
Arvoisa liittokansleri, kansleri, hyvät naiset ja herrat,
Suomi on ollut Euroopan unionin jäsenvaltio nyt 20 vuotta. Tämä on tärkeä merkkipaalu Suomen historiassa.
Olen erittäin iloinen Saksan liittokanslerin Suomen-vierailun ajoittumisesta merkkivuoteen. Saksan merkitys on ollut aivan keskeinen paitsi koko Euroopan yhdentymisessä, myös Suomen integraatiotaipaleella.
25 vuotta sitten, vuonna 1990, Helsingissä kokoontuivat Euroopan demokraattisen unionin EDU:n johtajat. Kokousta isännöi Kokoomuksen puheenjohtaja Ilkka Suominen. Osallistujiin kuului liittokansleri Helmut Kohl, Suomisen kollega ja ystävä. Tuolle kokoukselle puhuessaan Suominen avasi ensimmäisenä merkittävänä suomalaisena poliitikkona tien Suomen EY-jäsenyydelle.
Jäsenyystie ei ollut kuitenkaan helppo, ja arvostammekin edelleen neuvotteluissamme Saksalta saamaamme tukea. Se osaltaan mahdollisti Suomen liittymisen unioniin 1.1.1995.
Sittemmin, EU:n jäseninä, olemme usein huomanneet Suomen ja Saksan kantojen kohtaavan. Näin on tapahtunut erityisesti yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä talous- ja rahaliittoa koskien. Kyse on yhtenevien etujen lisäksi myös samankaltaisista arvoista.
Hyvät kuulijat,
Suomi liittyi Euroopan unioniin muutamia vuosia sen jälkeen, kun Euroopassa oli koettu historiallisen suuri mullistus; toisen maailmansodan jälkeisen järjestyksen kaatuessa yksi eurooppalainen aikakausi päättyi ja toinen alkoi. Samaan aikaan Suomi ankkuroitui EU-jäsenyytensä myötä entistä selvemmin osaksi läntistä maailmaa.
Konflikti Ukrainassa ja Venäjän muuttunut ulko- ja turvallisuuspolitiikka kielivät siitä, että historian viisari on taas heilahtamassa Euroopassa. Yhteistyövaraisen turvallisuuden ja avautumisen sijaan Venäjä on palaamassa voimapolitiikan tielle.
Venäjä määrittelee nyt turvallisuutensa tavalla, joka saa monet sen naapurit tuntemaan itsensä turvattomiksi. Nyky-Venäjä haluaa olla enemmän omien sääntöjensä tekijä kuin yhdessä laadittujen sääntöjen noudattaja.
Suomelle tämä muutos tarkoittaa, että turvallisuusympäristössämme on aiempaa enemmän erilaisia riskitekijöitä. Tämän tosiasian tunnustamisesta seuraa johtopäätös: meidän on pidettävä huoli siitä, että oma paikkamme muuttuneessa turvallisuusympäristössä on täysin selvä. Meidän on myös edelleen tiivistettävä kansainvälistä yhteistyötä kumppaneidemme kanssa.
Vaikuttaa valitettavasti siltä, ettei Ukrainan tilanteen vakauttaminen ole tällä hetkellä Venäjän intresseissä. Päinvastoin - se pyrkii pitämään yllä vaikutusvaltaansa Ukrainassa maan vakauden horjuttamisen kautta.
Meille EU:ssa on aina ollut selvää, että Ukraina valitsee tiensä itse. Sitä päätöstä ei Ukrainan puolesta voi kukaan muu tehdä. Ukrainalaiset ovat valinneet vapaissa vaaleissa maansa johtoon eurooppalaismielisen parlamentin, hallituksen ja presidentin. Ukrainalaiset ovat osoittaneet haluavansa olla osa demokraattista ja vakaata Eurooppaa.
On selvää, että Euroopan unioni tukee Ukrainan eurooppalaisia pyrkimyksiä. Teemme sen avoimesti, vuoropuheluun perustuvan yhteistyön kautta. Suomi on tukenut Ukrainaa kriisin aikana myös kahdenvälisesti, ennen kaikkea humanitaarisen avun kautta sekä antamalla vahvaa tukea Etyjin monitorointimissiolle.
On tärkeää alleviivata, että Ukrainan tukeminen ei tarkoita Venäjän vastustamista tai eristämistä. Päinvastoin. Me emme pelaa nollasummapeliä, jossa esimerkiksi kaupan vapauttaminen jonkun kanssa olisi joltakulta toiselta pois.
Ukrainan konfliktin ratkaisupyrkimyksissä Saksan - ja erityisesti rouva liittokanslerin - rooli on ollut aivan keskeinen. Arvostamme suuresti tätä työtä Euroopan rauhan eteen. Haluan kiittää teitä siitä sitoutumisesta ja sinnikkyydestä, jota olette osoittanut vaikeissa tilanteissa.
On erityisen arvokasta, että Saksan ja Ranskan johtajat ovat toimineet tässä asiassa tiiviissä yhteistyössä paitsi keskenään, myös EU-toimielinten ja muiden EU-jäsenmaiden kanssa. Vain yhtenäisenä EU on voimakas.
Hyvät kuulijat,
Tässä salissa käytiin noin kaksi viikkoa sitten värikäs vaalikeskustelu EU-aiheista suomalaisten puoluejohtajien kesken. Vedin tilaisuudesta itse kolme johtopäätöstä:
Ensinnäkin keskustelu muistutti siitä, miten keskeinen sija erityisesti pääministerin toiminnassa on EU-asioilla sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikalla.
Toiseksi kävi ilmi, että suomalaisilla puolueilla on varsin erilaisiakin painotuksia EU-politiikan sisällöistä. Tämä on minusta luonnollinen osa aktiivisen jäsenmaan sisällä käytävää keskustelua.
Kolmanneksi olin huomaavinani, että Suomen EU-suhteen peruskysymyksistä vallitsee ehkä aiempaakin laajempi yksimielisyys. Olemme kansakuntana sitoutuneet unionin jäsenyyteen, talous- ja rahaliittoon ja yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.
Olenkin varma, että muodostetaanpa Suomeen 19.4. eduskuntavaalien jälkeen millainen hallitus tahansa, maamme 20 vuoden aikana rakennettu EU-linja säilyy vahvana. Samaten olen vakuuttunut, että jatkossakin Suomen ja Saksan näkemykset kohtaavat EU-asioissa usein ja kumppanuutemme säilyy tiiviinä.
Tämän kumppanuuden hengessä meillä on tänään mahdollisuus vaihtaa ajatuksia erityisesti Euroopan turvallisuudesta. Haluankin jo tässä vaiheessa kiittää omalta osaltani Helsingin yliopistoa ja Ulkopoliittista instituuttia tämän tilaisuuden järjestämisestä sekä kannustaa tilaisuuden osallistujia aktiiviseen keskusteluun.