Hoppa till innehåll
Statsrådet och ministerierna Media

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 1.11.2017 17/0466/2    

Irtisanominen kollektiiviperusteella        
Taloudellinen syy
Tuotannollinen syy            
Toiminnan uudelleenjärjestely
Uudelleen sijoittaminen    
Määräaikainen virkasuhde
Yhdenvertainen kohtelu          
         

Virasto oli irtisanonut maksatuspäällikkö A:n virkasuhteen päättymään 8.12.2015 taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla. Päätöksen mukaan viraston toimintamäärärahojen merkittävän vähenemisen ja EU:n rakennerahastojen hallintotehtävien rahoituksen merkittävän vähenemisen vuoksi tehtäviä oli jouduttu järjestelemään uudelleen. Tästä syystä viraston tehtävien tarjoamismahdollisuudet ja tarjolla oleva työ olivat olennaisesti ja pysyvästi vähentyneet. Myös toimintaympäristön muutokset olivat edellyttäneet hallinnolta uudistumista Suomen kilpailukyvyn edistämiseksi. 

Hallinto-oikeus totesi, että viraston toimintamenomäärärahoihin oli ollut tulossa viraston lausunnossa kerrotut merkittävät vähennykset. Näiden vuoksi oli tehty myös rakenteellisia muutoksia ja tehtävien uudelleenjärjestelyjä. Muun muassa A:n johtaman maksatusyksikön tehtävien määrä oli vähentynyt olennaisesti, kun suuri osa maksatuksista oli siirretty muihin virastoihin. Myös maksatustehtävien uudet sähköiset järjestelyt olivat osaltaan vaikuttaneet ja tulivat vastaisuudessakin vaikuttamaan henkilöstöresurssitarpeeseen sitä vähentävästi. Edellä todettu huomioon ottaen viraston mahdollisuudet tarjota A:lle tehtäviä suoritettavaksi olivat vähentyneet olennaisesti ja muutoin kuin tilapäisesti.

A oli vedonnut siihen, että irtisanomisen aikaan virasto oli palkannut uusia työntekijöitä A:n tehtäviä vastaaviin tehtäviin. Valtion virkamieslain mukaan perustetta irtisanomiselle ei ole, mikäli irtisanomista on edeltänyt tai seurannut uuden henkilön ottaminen samankaltaisiin tehtäviin eikä viraston toimintaedellytyksissä ole vastaavana aikana tapahtunut muutoksia. Säännöksen tarkoituksena on estää henkilökohtaisen irtisanomisperusteen verhoaminen kollektiiviseksi perusteeksi. Lähtökohtaisesti uuden henkilön ottamisena pidetään myös määräaikaisen työskentelevän henkilön vakinaistamista. Virastossa oli vakinaistettu vuonna 2014 tehdyillä päätöksillä yhteensä kuusi määräaikaisessa virkasuhteessa ollutta henkilöä, jotka olivat tehneet samankaltaisia tehtäviä kuin A. Kysymys oli ollut työ- ja elinkeinoministeriön sekä henkilöstöjärjestöjen tekemien valtakunnallisten peruslinjausten mukaisista vakinaistamisista sellaisten useissa peräkkäisissä virkasuhteissa työskennelleiden virkamiesten osalta, joilla valtion virkamieslain määräaikaiselle virkasuhteelle säädettyjen edellytysten ei ollut katsottu täyttyvän. Nimittäminen oli tapahtunut valtion virkamiesasetuksen mukaisesti siten, että määräaikaisen virkasuhteen tilalle perustettu virka oli täytetty virkaa haettavaksi julistamatta nimittämällä siihen kyseisessä määräaikaisessa virkasuhteessa työskentelevä virkamies. Toisin kuin A:n, joka oli palkattu toimintamenomäärärahoilla, jokaisen edellä mainitun kuuden vakinaistetun virkamiehen palkka oli maksettu EU-varoista maaseutuohjelman teknisellä tuella. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen vakinaistamisella ei voitu katsoa olleen asiallista yhteyttä A:n irtisanomiseen. Näissä olosuhteissa hallinto-oikeus katsoi, että kyseisten määräaikaisten virkasuhteiden vakinaistamista ei voitu pitää sellaisena menettelynä, joka poistaisi irtisanomisperusteen.

A:n mukaan hänen irtisanomisestaan aiheutuva kustannussäästö oli ollut niin vähäinen, ettei sitä ollut voitu pitää viraston ja virkamiehen olosuhteet huomioon ottaen irtisanomisen todellisena syynä. A:n mukaan, ellei hän irtisanomisensa jälkeen työllistyisi ennen eläkeikää, tulisivat työnantajan maksettavaksi hänen työttömyysturvamenonsa. Hallinto-oikeus totesi, että A:n mahdollisesta työttömyydestä, työttömyyden kestosta tai oikeudesta niin kutsuttuihin työttömyysturvan lisäpäiviin ei ollut ollut minkäänlaista varmuutta irtisanomishetkellä. Näin ollen myöskään työnantajalle mahdollisista työttömyysturvan lisäpäivistä aiheutuvaa omavastuumaksua ei ollut tullut ottaa huomioon irtisanomisesta aiheutuvan kustannussäästön määrää arvioitaessa.

Ennen A:n irtisanomista virasto oli täyttänyt viraston sisältä kaksi virkaa, joita A:n mukaan olisi tullut tarjota hänelle. Avoinna olivat olleet toimialapäällikön määräaikainen virka, sekä ryhmäpäällikön määräaikainen virka. A ei ollut hakenut kumpaakaan tehtävää. Hallinto-oikeus totesi, että toimialapäällikön virka oli ollut työ- ja elinkeinoministeriön sekä maa- ja metsätalousministeriön yhteinen virka, eikä se siis ollut viraston tehtävä. Virkanimityspäätöksen tekeminen oli kuulunut ministeriöille. Virasto oli toiminut viran suorituspaikkana, sillä tehtävään valikoitui viraston virkamies. Uudelleensijoittamisvelvollisuus ei siis ollut tullut kyseeseen kyseistä virkaa täytettäessä. Ryhmäpäällikön tehtävään oli valittu ainoa tehtävään hakenut.  A:ta ei siten ollut voitu sijoittaa kumpaankaan virkasuhteeseen.

A:n mukaan virasto oli palkannut kolme ulkopuolista tehtäviin, joita olisi tullut tarjota hänelle. Hallinto-oikeus totesi, että virkamiehelle on ensisijaisesti tarjottava hänen aiempaa virkaansa vastaavaa työtä, ja jos tällaista työtä ei ole, hänelle on tarjottava muuta hänen ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden soveltuvaa työtä. Nyt kyseessä olevat, pääasiassa maastotyöskentelyyn liittyvät määräaikaiset työsopimussuhteiset tehtävät eivät olleet samoja tai edes samankaltaisia, joissa A oli työskennellyt maksatuspäällikkönä toimiessaan. Tehtävät eivät siten olleet olleet hänelle soveltuvia. Tehtävät olivat olleet määräaikaisia, ja niiden oli alun perin ollut tarkoitus päättyä jo 30.10.2015, eli ennen A:n virkasuhteen päättymistä. Uudelleensijoittamisvelvollisuus ei ollut koskenut näitä tehtäviä.

Hallinto-oikeus totesi, että lakiin ei sisälly säännöksiä siitä, kehen irtisanomisen on kohdistuttava, kun työntekijöitä joudutaan irtisanoman taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla. Lähtökohtaisesti työnantajalla on oikeus harkintansa mukaan päättää asiasta. Työnantajalla on oikeus järjestää tehtäviensä hoitaminen tarpeittensa mukaan kiinnittämällä irtisanottavien valinnassa huomiota muun muassa työntekijöiden erilaiseen soveltuvuuteen uudelleen järjestettyihin työtehtäviin ja laajempaan osaamiseen jatkossa. Ratkaisevaa merkitystä ei ole sillä, kenen työtehtävät ovat vähentyneet eniten, jos työntekijät ovat olleet samassa yksikössä ja tehnet samankaltaisia töitä. Irtisanominen ei saa kuitenkaan loukata yhdenvertaisen kohtelun vaatimusta. Asiassa ei ollut tullut esille seikkoja, jotka olisivat osoittaneet, että tasapuolisen kohtelun vaatimusta olisi loukattu. Näin ollen työnantajan ei voitu katsoa toimineen virheellisesti, kun se ei ollut tarjonnut maaseutu- ja energiayksikön tehtäviä tai muitakaan tehtäviä A:n hoidettavaksi.

Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.

KHO 1.3.2019 T 722: Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen eikä siten antanut ratkaisua valitukseen.

Valtion virkamieslaki 11 § 1 momentti
Valtion virkamieslaki 27 § 1 momentti 2 kohta
Valtion virkamieslaki 27 § 4 momentti